911

Uutiset

Professori Tapio Yli-Viikari: 30 vuotta keramiikkataiteen näköalapaikalla

Uraan mahtuu niin suomalaisen keramiikkateollisuuden murroksia, Uunikokki-astioita, kiinalaista käsityötaitoa kuin 3d-tulostettua muotoiluakin.
tapio_yliviikari_fi.jpg

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun keramiikkataiteen professori Tapio Yli-Viikarin läksiäisseminaari kokosi yhteen ison joukon Yli-Viikarin kollegoita, yhteistyökumppaneita, opiskelijoita ja läheisiä. Yli-Viikari jää eläkkeelle 30-vuotisen professoriuran jälkeen, mutta tähyää jo tulevaisuuteen ja pakkaa laukkuja Kiinan opintomatkaa varten.

Yli-Viikari valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta 1974. Tuolloin Suomen posliiniteollisuutta hallitsi monella tavalla aikaansa edellä oleva Arabia.

Tulin alalle vaiheessa, jolloin Suomessa oli käynnissä voimakas teollisuuden muutos. Modernismin ihanteen mukaan aidoista materiaaleista haluttiin tehdä kansalaisille käyttöesineitä, jotka ovat edullisia ja aikaisempaa käytännöllisempiä, professori Yli-Viikari kertoo.

Muotoilua hallitsi vahva eettinen ajattelu, joka tähtäsi yhteiskunnan sosiaaliseen kehittymiseen ja kansakunnan hyvinvointiin. Nuutajärven lasitehtaalla Yli-Viikari pääsi tutustumaan muotoilija Kaj Franckin radikaaleihin oppeihin.

Franck sanoi: räjäyttäkää astiastot, tehdään jotain aivan uutta. Vuonna 1978 siirryin Arabialle, jossa Franckin perinne oli vahvasti näkyvillä. Sisäistin voimakkaasti tämän ajattelun.

Työn tulokset näkyvät monen suomalaiskodin keittiössä. Vuonna 1978 Yli-Viikari sai Valtion taideteollisuuspalkinnon Kokki-patasarjan suunnittelusta. Myös Yli-Viikarin Uunikokki-vuoista on tullut suomalaisen muotoilun ja ruokakulttuurin klassikoita.

Keramiikkataiteen professorina Yli-Viikari aloitti 1986. Työssään hän on jatkanut ideologiaa, jonka keskiössä on eettinen suunnittelu kansakunnan hyväksi.

Kolmessakymmenessä vuodessa Suomen elintaso on noussut maailman huipulle. Tänään meillä on kaikkea vähän liikaa, mutta toisaalta globaaleja isoja ongelmia on paljon. Muotoilun pitäisi nyt löytää asioita, jotka ovat yhtä tärkeitä kuin kansallista hyvinvointia rakennettaessa 1950-luvulla. Tarvitaan globaalia asennetta.

Digitaalista muotoilua

Vuosi 2016 tiesi murrosta suomalaiseen keramiikan valmistusperinteeseen, kun Arabian tehtaalla vuonna 1873 alkanut tuotanto päättyi ja koneet hiljenivät.

Vahvuutemme on ollut kotimaisten tehtaiden erityisosaaminen. Nyt tämä kilpailuvaltti on menetetty. Muotoilijoilta vaaditaan tänä päivänä perinteisten taitojen lisäksi logistista suunnitteluosaamista ja kommunikointikykyä, kun valmistus voi tapahtua toisella puolella maapalloa.

Eurooppalainen Ceramics and its Dimensions –projekti tutkii keramiikan tulevaisuutta uusien tekniikoiden ja materiaalin uudelleenajattelun kautta. Muotoilun laitos johtaa sen osaprojektia, jonka tuloksena syntyi Fiskarsissa toteutettu Shaping the Future –näyttely. Näyttelyä edeltävissä työpajoissa innovoitiin 3d-tulostuksen avulla ja myös lapset pääsivät piirtämään printattavia astioita. Fiskarsista näyttely lähtee kuuden kaupungin Euroopan kierrokselle.

3d-tulostuksessa esine muutetaan yhdessä suunnittelun vaiheessa digitaaliseksi informaatioksi. Kun tietoa voidaan siirtää hetkessä mihin vain, ei valmistuksen enää tarvitse olla paikallista

Saattaa olla, että tehtaat vanhassa mielessä katoavat ja maailmalle syntyy eri materiaalien printtausasemia. Tuotteet eivät enää ole Made in Finland, vaan Designed in Finland.

Katse Kiinaan

Omina opiskeluaikoinaan Yli-Viikari tähyili Japanin kulttuuriin ja Silkkitien varrelle. Professorina hän on vienyt opiskelijoitaan maailman keramiikkatehtaisiin ja näyttelyihin. Kulttuurien ymmärtäminen on ollut tärkeä osa myös arjen opetusta, kun luokkahuone on muutettu teeseremoniaksi.  

Kiinassa Yli-Viikari on vieraillut vuosittain jo vuodesta 1995.

Joka matkalla löydän uuden Kiinan. Aina opin uutta ja alan ymmärtää kulttuuria enemmän sisältäpäin. Ja kun menee kauas, näkee myös lähelle. Suomalaisessa muotoilussa on aivan omanlaisiaan piirteitä, joita muualla ei ole.

Vuonna 2014 Yli-Viikari ihaili Etelä-Kiinan Jingdezhenin keramiikkakaupunkia ympäröiviä suuria vuoria ja alkoi nähdä teeastioita. Syntyi ainutlaatuisia esineitä, joihin läksiäisseminaarin yleisö pääsi tutustumaan seminaariesitelmässä. Luentosalin eteen kootussa A Humble Administrator’s Garden -näyttelyssä nähtiin katsaus Yli-Viikarin taiteelliseen tuotantoon.

Teksti: Marjukka Puolakka

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.