Professori Marko Hinkkaselle IEEE Fellow -arvo
Professori Marko Hinkkanen Aalto-yliopiston sähkötekniikan ja automaation laitokselta on saanut IEEE Fellow -arvonimen tammikuusta 2023 alkaen.
”IEEE Fellow -arvo osoittaa, että tutkimustyötämme pidetään merkittävänä ja että tulokset ovat vaikuttaneet alan kehitykseen” hän sanoo.
Professori Hinkkanen kiittää tohtoriopiskelijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan.
"Olen kehittänyt tohtoriopiskelijoideni ja teollisten yhteistyökumppaneideni kanssa erilaisia ohjausmenetelmiä sähkömoottorikäytöille ja verkkosuuntaajille, joita tarvitaan tehokkaassa energiankäytössä ja uusiutuvan energian liittämisessä sähköverkkoon. Vuosien varrella alumnit ovat siirtäneet tutkimustuloksiamme yrityksiin ja kaupallisiin tuotteisiin. Tämä tutkimusaihe kiehtoo minua, koska se mahdollistaa teorian soveltamisen käytäntöön ja ohjelmistojen yhdistämisen fysikaalisiin laitteistoihin."
IEEE on maailman suurin teknisten ammattilaisten järjestö, jolla on yli 400 000 jäsentä. IEEE myöntää Fellow-arvon järjestön poikkeuksellisen ansioituneille jäsenille. Valittujen joukko on pieni, sillä yhtenä vuonna valittujen kokonaismäärä ei saa ylittää 0,01 % äänioikeutetuista jäsenistä.
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiö palkitsee Juho Tuuliaisen ja Ville Virkkusen erinomaisesta rahoituksen alan pro gradu -lopputyöstään
Molemmat opiskelijat saavat 3 500 euron stipendin.
Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi
Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.