Prodeko-seminaarissa pohdittiin liiketoiminnan vastuullisuutta ja kasvua
Aalto-yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Ossi Naukkarinen korosti avauspuheenvuorossaan tuotantotalouden alumnien merkittävää työtä opiskelijoiden hyväksi ja yliopiston tutkimushankkeissa. Tuotantotalouden opetuksessakin on vuosittain yli 200 yritysesimerkkiä. Prodeko-yhteisö on lahjoittanut merkittävästi Aalto-yliopistolle sen perustamisesta lähtien. Uuden Prodeko-rahaston perustaminen Aalto-yliopistosäätiön yhteyteen osoittaa Naukkarisen mukaan yhteisen vastuullisuuden kulttuuria ja viisautta tukea yhteiskuntamme tulevia sukupolvia.
Kestävyyden tavoittelu liiketoiminnan muutosajurina
Exxon Mobilin hallituksen jäsen Kaisa Hietala tarkasteli puheenvuorossaan, kuinka liiketoiminnan kasvattaminen voi olla vastuullista. Hietalan mukaan kestävään kehitykseen liittyvien liiketoimintamahdollisuuksien etsiminen edellyttää uudenlaista ajattelua niin päätöksenteon aikahorisontin kuin johtamistapojenkin osalta. Esimerkiksi Nesteen siirtyminen fossiilisista polttoaineista uusiutuviin tuotteisiin oli pitkällä aikavälillä erittäin kannattavaa. Muutos vaati kuitenkin huomattavaa riskinottoa ja investointeja ilman takeita menestyksestä.
Hietala korosti, että hän on nähnyt viime vuosina rohkaisevaa muutosta asenteissa kestävään kehitykseen useilla sellaisilla aloilla, jotka ovat aiemmin käyttäneet luonnonvaroja yli kantokyvyn (esim. energia, pakkaus, maatalous). Liiketoiminnan todellinen muutos edellyttää hänen mukaansa kuitenkin yhtiöiden hallitusten sitoutumisen kestävän kehityksen näkemiseen liiketoiminnan muutosajurina. Myös sijoittajat voivat aikaansaada muutoksen vaikuttamalla esimerkiksi yritysten hallitusten kokoonpanoihin.
Kasvun edistäminen koronapandemian ja Ukrainan sodan aikana
Sievo Oy:n toimitusjohtaja Sammeli Sammalkorpi kertoi henkilökohtaisia kokemuksiaan siitä, miten ohjelmistoyrityksen toiminta muuttui koronapandemian myötä. Sammalkorven esitys kiteytti kuulijoille oppeja siitä, kuinka yritys voi toimia nopeasti kehittyvässä kriisissä toisten auttamiseksi ja samalla uuden kasvun mahdollistamiseksi. Erityisen säväyttävä ja henkilökohtainen tarina Procure4Peace -konseptin synnystä vangitsi kuulijat pohtimaan, mitä meistä kuka tahansa voi tehdä toistemme ja maailman hyväksi, jos valjastamme yrittäjähenkisen ajattelun ja meissä piilevän energian toisten auttamiseksi.
Procure4Peace-toimintamalli muodostui muutamien päivien aikana Venäjän aloitettua hyökkäyksen Ukrainaan. Toiminta-ajatuksena on tarjota maailmanlaajuiselle hankintayhteisölle mahdollisuus hankkia ja toimittaa Ukrainan sodan uhrien tarvitsemaa apua ja järjestää paikallisten toimijoiden toivomille tarvikkeille logistiikka eri maissa toimivien hankinta-asiantuntijoiden avulla. Konseptin kehittämisessä hyödynnettiin sosiaalisen median voimaa asiantuntijoiden tunnistamiseksi ja yhteistoiminnan käynnistämiseksi. Aloite auttaa globaalia hankintayhteisöä navigoimaan hankinta- ja toimitusketjun haasteiden läpi sotatalouden olosuhteissa. Samalla se tuli kehittäneeksi verkoston ja uudenlaisen toimintamallin, joka voi toimia uuden liiketoiminnan alustana myös muissa olosuhteissa.
Ryhmäkeskustelu vastuullisuuden ja kasvun yhdistämisestä
Seminaarin päätteeksi Kaj Hagros (Redstone Nordics), Johanna Pynnä (Kemira), Juha Leppänen, (Demos Helsinki) ja Panu Vuorela (Vaaka Partners) pohtivat vastuullisuuden toteutumista työssään ja yrityselämässä. Keskustelussa käsiteltiin muun muassa sääntelyn merkitystä kestävän liiketoiminnan kehityksessä. Sääntely nähtiin pääosin mahdollisuutena luoda kestävään kehitykseen kannustava toimintaympäristö.
Tilaisuuden moderaattoreina toimi Aalto-yliopiston Tuotantotalouden laitoksen Strategisen johtamisen apulaisprofessori Jukka Luoma ja tuotantotalouden opiskelija Veera Fristadius.
Sammeli Sammalkorven puhe on katsottavissa alla. Puhe on englanniksi.
Lue lisää uutisia
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00
Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu
St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen
Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.