911

Uutiset

Pitkäaikaissairauksien hoito on pirstaloitunutta ja kallista – ratkaisua haetaan virtuaalisesta hoidonohjaamosta

Aalto-yliopiston vetämässä miljoonahankkeessa ovat mukana muun muassa Helsingin yliopisto, HUS sekä lukuisia alan yrityksiä.
Pitkäaikaissairauksien hoito on pirstaloitunutta ja kallista – ratkaisua haetaan virtuaalisesta hoidonohjaamosta
Kuva: Mikko Raskinen / Aki-Pekka Sinikoski

Pääkaupunkiseudulla 10 prosenttia potilaista käyttää 80 prosenttia terveydenhoidon resursseista. Heistä suurin osa kärsii yhdestä tai useammasta pitkäaikaissairaudesta – ja törmää usein ongelmiin hoitoon pääsyssä, hoidon suunnittelussa ja yhteydenpidossa hoidon tarjoajiin.

”Moderni länsimainen terveydenhoito on suunniteltu lyhyiden ja intensiivisten hoitojaksojen, ei kroonikkojen ehdoilla”, kiteyttää ongelman Aalto-yliopiston tuotantotalouden professori Paul Lillrank. Hän vetää Business Finlandin ja yritysten rahoittamaa MASSE-projektia, jonka tavoitteena on luoda reilussa kahdessa vuodessa virtuaalinen hoidonohjaamo pitkäaikaissairauksien yksilöllisen ja kustannustehokkaan hoidon avuksi.

”Hoidonohjaamo on kuin virtuaalinen omalääkäri, joka pitää huolta pitkäaikaissairaiden potilaiden hoitosuunnitelmien toteutuksesta”, Lillrank sanoo.

Pitkäaikaissairauksien, kuten sepelvaltimotaudin tai astman, hyvä hoito koostuu lukuisista osista. Jotta potilas voi saa oikean hoidon oikeaan aikaan, tarvitaan paljon tietoa ja järjestelyjä: ajanvarauksia, potilasdatan keräämistä ja tulkintaa, eri asiantuntijoiden yhteydenpitoa, lääketasapainon seurantaa ja henkistä tukea. Jos potilas kärsii useammista sairauksista, koordinoinnin tarve kasvaa entisestään.

”Rakennamme ensin hoidonohjaamon toimivaksi yhdestä sairaudesta kärsivien osalta ja laajennamme sitten sen monia eri sote-palveluita tarvitsevien tueksi”, kertoo terveydenhuollon tuotantotalouden apulaisprofessori Paulus Torkki Helsingin yliopistosta.

Yksilöllistä hoitoa massatuotannon tehokkuudella

Käytännössä virtuaalinen hoidonohjaamo yhdistää kaiken potilaan eri hoitopoluista kerätyn datan samalla alustalle. Se seuraa potilaan voinnin kehittymistä datan perusteella, koordinoi lääkäri- ja hoitoaikoja sekä kerää palautetta potilaalta. Alusta rakennetaan hankkeen yritysten kehitystyön ja tutkimuksen yhteisinnovaationa ja alustaan yhdistetään yhteistyöyritysten kehittämiä laitteita, terapioita ja digitaalisia hoitopolkuja. Virtuaalisesta hoidonohjaamosta hyötyvät palvelujen järjestämisestä vastaavat toimijat, kuten sairaanhoitopiirit, kunnat, vakuutusyhtiöt ja työterveyshuolto.

Hoidonohjaamo on kuin virtuaalinen omalääkäri.

Paul Lillrank

”Virtuaalinen hoidonohjaamo mahdollistaa yksilöllisen terveydenhoidon massatuotannon tehokkuudella”, Lillrank sanoo.

”Aalto-yliopiston vetämän hankkeen tavoite sopii mainiosti Orionin omiin pyrkimyksiin tutkia ja kehittää jatkuvasti uusia lääkkeitä sekä hoitotapoja. Virtuaalisen hoidonohjaamo -konseptin avulla pystymme sekä ymmärtämään että tukemaan paremmin pitkäaikaissairauksien hoitoa tulevaisuudessa. Tämä hyödyttää kaikkia hoitoprosessiin osallistuvia tahoja, erityisesti itse potilasta”, Director of Digital Medicine Sammeli Liikkanen Orionilta arvioi.

Hankkeessa ovat mukana Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, HUS, Rotterdamin Erasmus-yliopisto sekä Orion Oyj, Lääketietokeskus Oy  ja lukuisia muita alan yrityksiä. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 7,3 miljoonaa euroa. Aallon osuus on 1,25 miljoonaa euroa. Hanke liittyy Business Finlandin Smart Life Finland -ohjelmaan, jonka tehtävänä on vauhdittaa digitalisaation tuomien mahdollisuuksien hyödyntämistä terveydenhuollossa ja hyvinvoinnissa.

”MASSEn kaltaiset vahvat ja kansainväliseen kasvuun tähtäävät yritysten ja tutkimuslaitosten osaamista yhdistävät innovaatioekosysteemit ovat ohjelmalle hyvin tärkeitä ja keskeisessä roolissa ohjelman tavoitteiden saavuttamisessa”, kertoo Smart Life Finlandin ohjelmapäällikkö Kari Klossner.

Lisätietoja MASSE-hankkeesta (Personalized Care with Mass-Production Efficiency):

Paul Lillrank
Professori
Aalto-yliopisto
puh. 0500 703 848
paul.lillrank@aalto.fi

Henni Tenhunen
ʰپääö
Aalto-yliopisto
puh. 050 463 2977
henni.tenhunen@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.