911

Uutiset

Pentti Kujala, meritekniikan grand old man, piti jäähyväisluentonsa täydelle salille

Yli 40-vuotisen uran meritekniikan yrityksissä, Teknillisessä korkeakoulussa ja Aallossa tehnyt professori Pentti Kujala jättää opetus- ja tutkimustehtävät ja siirtyy Aalto-yliopiston Senior Advisor -tehtävään. Läksiäisjuhlassa Kujala loi katsauksen Somerolta alkaneeseen värikkääseen uraansa, jonka varrella syntyneet ystävyyssuhteet muodostivat pohjan laajalle sidosryhmäverkostolle. Otaniemen teekkarin läksiäisluennolla oli tungosta.
Pentti Kujala's farewell lecture 2022
Kuvat: Pauli Lehto, Aalto-yliopisto

Pentti Kujala

Pentti Kujala on tehnyt mittavan uran meritekniikan professorina Teknillisessä korkeakoulussa ja Aalto-yliopiston konetekniikan laitoksella. Hänellä on yli 40 vuoden kokemus avovesi- ja jääolosuhteissa käytettävien merirakenteiden ja aluksien tutkimuksesta. Kujalan päätutkimuskohteita ovat merellisten toimintojen riskianalyysit sekä avovesi- että jääolosuhteissa ja innovatiivisten rakenteellisten ratkaisujen kehittäminen erityyppisille aluksille. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt jään aiheuttamien kuormien täysimittaiseen mittaukseen, jääkuormatilastojen analysointiin, alusten suorituskyvyn simulointiin jäässä, edistyneiden rakenneratkaisujen kehittämiseen laivoille ja järjestelmätason turvallisuuteen meriliikenteessä.

Kujala on toiminut myös meritekniikan tutkimusryhmän johtajana ja hän on johtanut myös Arktiset merelliset toiminnot ja merenkulku -huippututkimusyksikköä (CEARCTIC). Ennen Aalto-yliopiston Kujala työskenteli muun muassa. Lloyd's Register of Shippingin palveluksessa Lontoossa, VTT:llä ja Aker Yardsilla.

Vuosian 2017– 2021 hän toimi Insinööritieteiden korkeakoulun innovaatiotoiminnasta ja vaikuttavuudesta vastaavana varadekaanina .

Vuonna 2020 Euroopan liikennetutkimuksen johtokunta myönsi Kujalalle TRAVISIONS -palkinnon (Transportation Research Award, TRA) hänen tekemästään työstä Itämerellä sekä pohjoisilla ja eteläisillä napavesillä liikkuvien alusten turvallisuuden parantamiseksi. Kujalan johtamilla hankkeilla ja työllä onkin ollut merkittävä vaikutus jäisten merien laivaliikenteen turvallisuuteen.

Hän on ollut mukana lukuisissa tutkimushankkeissa, joita ovat rahoittaneet muun muassa Euroopan komissio, Lloyd's Register Foundation ja eri valtiot. Kujalan tieteellistä vaikuttavuutta kuvaavat hänen noin yli 200 julkaisuaan ja noin 5000 viittauskertaa. Kujalan tutkimustyö on omalta osaltaan vaikuttanut POLARIS-riskinhallintajärjestelmä käyttöönottoon napavesille suuntautuvien laivamatkojen suunnittelussa .

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.