911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Opit! jatkuvan oppimisen ohjelman syksyn opetus on alkamassa

Haluatko innostaa lapsia ja nuoria oppimaan hyödyntämällä teknologiaa? Pitäisikö oppilaitoksessasi kehittää teknologiakasvatuksen käytäntöjä?
Ilmoittaudu mukaan avoimen yliopiston kursseille ja saat lisää valmiuksia teknologiakasvatukseen!

Kuva sähkötekniikan korkeakoulun perhepäivältä vuodelta 2019 (kuva: Aalto-yliopisto / Annamari Tolonen
Kuva sähkötekniikan korkeakoulun perhepäiviltä vuodelta 2019 (kuva: Aalto-yliopisto / Annamari Tolonen

Teknologiaosaamista tarvitaan yhä useammalla alalla ja siksi myös teknologiakasvatus on tärkeätä. OpiT! on teknologiakasvatuksen jatkuvan oppimisen ohjelma, syntyi tarpeesta lisätä monialaista teknologiakasvatusta kaikilla koulutusasteilla.

OpiT!-ohjelma sekä sen kurssit on suunnattu erityisesti esi- ja perusopetuksen sekä lukion opettajille sekä opettajaopiskelijoille ja teknologia-alojen opiskelijoille. Kurssien tavoitteena on löytää uusia tapoja innostaa lapsia ja nuoria sekä aikuisia tutustumaan teknologian mahdollisuuksiin.

OpiT! on yhden lukuvuoden mittainen kokonaisuus, johon kuuluu kolme kurssia.  Ohjelman voi suorittaa kokonaisuudessaan tai valita siitä itseä kiinnostavat kurssit.  Teknologiakasvatuksen ohjelman järjestävät Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto yhdessä.

Kurssit suositellaan käymään järjestyksessä. Monialainen teknologiakasvatus on kursseista ensimmäinen ja se alkaa 15. syyskuuta. Kurssille voi ilmoittautua 12.9.2022 klo 23.59 asti, mikäli paikkoja on jäljellä.

Kurssi alkaa verkkokurssilla, joka on kaikille avoin ja maksuton. Pelkästään maksuttomalle verkkokurssille osallistuminen ei edellytä ilmoittautumista avoimen yliopiston kurssille. Niiden opiskelijoiden, jotka haluavat suorittaa koko 5 op kurssin, tulee ilmoittautua Aimo-palvelussa ja maksaa kurssimaksu. Aalto-yliopiston tai Helsingin yliopiston tutkinto-opiskelijat voivat osallistua opetukseen ilmaiseksi. Tutkinto-opiskelijat ilmoittautuvat kursseille Sisussa. Aalto-yliopiston opintosuorituksen saaminen edellyttää 5 op kurssin suorittamista kokonaan.

Ohjelman toinen kurssi järjestetään myöhemmin syksyllä ja kolmas keväällä 2023. Lisää tietoa kursseista löytyy OpiT! -hankkeen sivuilta.

Ilmoittaudu mukaan kursseille ja saat lisää valmiuksia teknologiakasvatukseen!

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.