911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat tuotteiden prototyyppejä kesäkurssilla

Kurssilla keskiössä olivat hankkeet, jotka yhdistivät ohjelmointia ja fyysistä maailmaa.

Protopaja-kurssilla opiskelijat pääsivät kesän aikana toteuttamaan prototyyppihankkeen alusta loppuun. Sähkötekniikan korkeakoulun järjestämän kesäkurssin tavoitteena oli, että opiskelijat oppivat, miten teollinen projekti suunnitellaan ja toteutetaan ryhmässä. Lisäksi tavoitteena oli, että opiskelijat saavat luovasti soveltaa oman alansa osaamista.

– Opiskelijoiden kurssilla toteuttamat projektit sisältävät ohjelmistokomponentin ja konkreettisen tuotteen, eli tavoitteena oli oppia elektroniikan, ohjelmoinnin ja tiedonsiirron yhdistämistä sekä datan keräämistä, analysointia, kertoo kurssin vastuuopettaja Sebastian Sonntag.

Kurssilla toteutettiin kahdeksan projektia. Jokaisella projektilla oli tilaajana asiakas, jonka vaatimusten mukaan projekti toteutettiin.

Sähköpyörätuoliprojektin tilaajana olivat Inkubion killan alumnit ja lopputuotteena tietokoneohjattava sähköpyörätuoli.

Pyörätuolille suunnitellut vaihtoehtoiset ohjaustavat perustuvat katseenseurantaan ja kallistusanturiin.

– Pyörätuolin ja tietokoneen välille toteutettiin rajapinta, joka mahdollistaa pyörätuolin ohjaamisen muilla keinoin kuin joystickilla, kertoi projektia toteuttamassa ollut Topi Hämäläinen.

Vaihtoehtoiset kokeelliset ohjaustavat perustuvat reaaliaikaiseen katseenseurantaan ja kallistusanturiin. Nämä ohjaustavat tuovat uudenlaisia liikkumismahdollisuuksia esimerkiksi halvaantuneille henkilöille, joilla ei ole mahdollista hyödyntää ohjaussauvaa ohjaamisessa. Tarkoitus on myös, että sähköpyörätuolin ohjauksen kehittämistä voidaan jatkaa myöhemmissä opiskelijaprojekteissa.

Panu Pellonpää oli mukana toteuttamassa satelliitin MPPT-sovellusta.

IoT-sovellusten kasvaessa myös älykkäiden sensoreiden tarve kasvaa. Tämä otettiin huomioon satelliitteja varten toteutetussa sovelluksessa. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âössä Reaktorin kanssa toteutettiin satelliitin Maximum Power Point Tracking (MPPT) –sovellus. Sovelluksen tarkoituksena on auttaa optimoimaan aurinkopaneeleista saatava teho. Projektissa tarvittiin erityisesti laajaa elektroniikan perusasioiden hallintaa.

Protopaja-kurssin työt esiteltiin Design Factorylla loppunäytöksessä 8. elokuuta. . (protopaja.aalto.fi)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.