911

Uutiset

Opiskelija näkee kurssikuvauksista tiedon kestävän kehityksen tavoitteista

Kauppakorkeakoulussa on eniten opetustarjontaa ihmisarvoista työtä ja talouskasvua edistävän tavoitteen aihealueista.
Miesopiskelija ja kannettava tietokone. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio
Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio

Keväästä 2020 alkaen kurssien vastuuopettajat Aalto-yliopistossa ovat analysoineet kurssiensa sisällöt kestävän kehityksen tavoitteiden näkökulmasta ja määritelleet kurssien sisältöjen kannalta keskeisimmät kestävän kehityksen tavoitteet. Käytännössä opettajat valitsevat 1–3 kestävän kehityksen tavoitetta (YK:n Sustainable Development Goals, SDG), jotka ovat kurssin sisältöjen kannalta keskeisiä. Näin opiskelijoiden on aiempaa helpompaa löytää kursseja, jotka käsittelevät juuri heitä kiinnostavia kestävän kehityksen teemoja.

Kauppakorkeakoulussa oli lukuvuonna 2020–2021 tarjolla 471 kurssia. Niistä 214 kurssin (45,44 %) sisällöissä näkyi kestävän kehityksen tavoitteet. Sen sijaan 241 kurssin osalta (51,17 %) vastuuopettajat olivat merkinneet kurssikuvaukseen, että kurssilla ei erityisesti käsitellä kestävän kehityksen teemoja. 16 kurssin osalta puuttui kyllä/ei-merkintä kestävän kehityksen tavoitteiden käsittelyn osalta.

YK:n määrittelemistä 17 kestävän kehityksen tavoitteesta Kauppakorkeakoulussa on eniten opetustarjontaa ihmisarvoista työtä ja talouskasvua edistävän tavoitteen (SDG nro 8) aihealueista. Näitä kursseja oli 146 eli 29,2 % koko kurssitarjonnasta keväällä 2020. Toiseksi eniten opetustarjontaa oli kestäviä infrastruktuureja, kestävää teollisuutta ja innovaatioita edistävän tavoitteen (SDG nro 9) aihealueista. Näitä kursseja oli 90 eli 18 % koko kurssitarjonnasta. Myös kestävään kulutukseen ja tuotantoon (SDG nro 12) keskittyvää opetusta oli tarjolla 46 kurssilla (9,6 %). Muita SDG:itä käsiteltiin kursseilla vähemmän.

”Olemme edelläkävijöitä, mutta töitä riittää yhä”

Kestävän kehityksen tavoitteiden sisällyttäminen opetussisältöihin on keskeistä opetuksen kehittämisessä. Nämä tavoitteet on tärkeää tehdä näkyviksi kurssikuvauksista lähtien.

”Missään muussa yliopistossa kansainvälisestikään vertailtuna ei vielä lisätä kurssitietoihin merkintää kurssin sisältöihin kuuluvista SDG:istä. Olemme tässä siis edelläkävijöitä. Toki meilläkin riittää työtä kestävän kehityksen ajattelun sisällyttämisessä jatkossa yhä useampiin kursseihin ja toisaalta niiden syvällisemmän ymmärryksen lisääminen kursseilla, joissa ne toistaiseksi näkyvät maininnan tasolla”, sanoo professori Minna Halme.

Aalto-yliopisto on sitoutunut kokonaisvaltaisesti edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Opetuksen lisäksi ne ovat olennainen osa tutkimusta, innovaatiotoimintaa ja kampuskehitystä. Aalto-yliopisto on myös ensimmäisenä suomalaisena yliopistona allekirjoittanut kansainvälisen SDG Accord -sitoumuksen. Se on yliopistojen ja korkeakoulujen yhteinen vastaus YK:n kestävän kehityksen tavoitteille ja sillä vahvistetaan yliopistojen roolia Agenda 2030 -tavoitteiden saavuttamisessa. Yli 150 korkeakoulua ympäri maailmaa on tähän mennessä allekirjoittanut sitoumuksen.

äپٴDz:
 
 

UN Sustainable Development Goals
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026