911±¬ÁĎÍř

Uutiset

Oho: Matka, joka jäisi nyt tekemättä

Tom Lindholm on 911±¬ÁĎÍř Executive Education Oy:n toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston elämänlaajuisesta oppimisesta vastaava johtaja. Tehdessään graduaan 1990-luvun lopulla hän matkasi voimalaitoksissa eri puolilla maailmaa.
Tom Lindholmin henkilökuvaan on yhdistetty piirroskuva, jossa on lentokone ja voimalaitos.
Henkilökuva: Kalle Kataila. Kuvitus: Juuli Miettilä.

”Kauppatieteiden opintojen loppuvaiheessa osallistuin projektijohtamisen kurssille, jolla tehtiin yhteistyötä konepajayhtiö Wärtsilän kanssa.

Yritys halusi selvittää, miten dieselmoottorin hukkalämpöä voidaan hyödyntää hiilivoimalaitosten tehostamisessa. He lähettivät kahdesta tulevasta diplomi-insinööristä ja kahdesta kauppatieteilijästä koostuvan ryhmämme selvittämään asiaa ensin Kiinaan ja sitten eri puolille maailmaa.

Projekti loi hyvän pohjan jatkaa myös graduntekoa Wärtsilälle. Vierailin yli sadassa dieselvoimalaitoksessa yli kuudessakymmenessä maassa. Jouduin matkoilla jännittäviin, jopa vaarallisiinkin tilanteisiin.

Yksi kohteista oli öljynporauskenttä Jemenissä. Reissussa näin, miten pienestä elämä voi olla kiinni.

Ennen matkaa tiesin Jemenistä oikeastaan vain sen, että kyseessä on köyhä maa.

Varhain eräänä aamuna minua tultiin hakemaan hotellista isolla maastoautolla. Ajoimme läpi hiljaisen kaupungin kohti lentokenttää – kunnes vastaan tuli tiesulku.

Paikalliset ihmiset etupenkillä pyysivät minua pysymään rauhallisena ja alkoivat keskustella meidät pysäyttäneiden armeijan vaatteisiin pukeutuneiden henkilöiden kanssa.

Yhtäkkiä yksi ulkona olevista miehistä avasi takaoven.

Takkini oli vieressäni takapenkillä. Mies laittoi automaattiaseensa takin alle ja nosti sitä, tähdäten samalla minua sormi liipaisimella.

Vasta jälkikäteen tajusin, miten pelottava tilanne oli. Minulla ei ollut yhteistä kieltä miehen kanssa, eikä hajuakaan siitä, mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi.

Lopulta pääsimme jatkamaan matkaa. Lentokentällä kuulin, että hotellini edessä oli räjähtänyt pommi vain vartti lähtöni jälkeen, ja ihmisiä oli kuollut. Autostammekin etsittiin pommia.

Enää en lähtisi vastaavaan projektiin! En silti luopuisi saamistani kokemuksista ja opeista. 

Nuorelle kauppatieteilijälle projekti oli mahtava kulttuurikoulu ja syväsukellus myös tekniikan alaan. Sain nähdä eri maita Etelä-Amerikasta Lähi-itään ja Aasiaan. 

Matkat auttoivat laittamaan asioita perspektiiviin. Pohjoismaissa asiat ovat todella hyvin verrattuna suurimpaan osaan muusta maailmasta.

Hölmöjä riskejä ei kannata ottaa, mutta rohkaisen opiskelijoita kokeilemaan siipiään ennen kuin vaikkapa perheen perustaminen sitoo johonkin tiettyyn paikkaan.

Kannustan myös oppilaitoksia ja yrityksiä tekemään asioita yhdessä. Isojen ongelmien ratkaisu vaatii poikkitieteellistä ja rajat ylittävää yhteistyötä.

Ennen kaikkea pitää muistaa, ettei kukaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Kannattaa nauttia elämästä ja työntää itseä pois mukavuusalueelta.”

Teksti: Anu Haapala
Henkilökuva: Kalle Kataila

Kuvitus: Juuli Miettilä

Artikkeli on julkaistu (issuu.com) lokakuussa 2022.

Tom Lindholm nimitettiin Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen johtajaksi ja 911±¬ÁĎÍř Executive Education Oy:n toimitusjohtajaksi

Hän aloittaa uudessa tehtävässään 2.1.2022.

Lue lisää
Tom Lindholm
  • ±Ęäľ±±ąľ±łŮ±đłŮłŮ˛â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto logo
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston syksyn 2026 kurssit on nyt julkaistu

Syksyn kurssien ilmoittautuminen alkaa aikaisintaan elokuussa.
Henkilö miksauspöydän ääressä hämärässä äänitysstudiossa, puiset seinät ja mikrofoneja
Aalto Magazine, Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Äänisuunnittelija pääsi työskentelemään esikuvansa kanssa – tuloksena Cannesin pääpalkinto

Kultaisella palmulla palkitun uutuuselokuva Fjordin äänisuunnittelusta vastaa Aalto-yliopiston alumni Pietu Korhonen.
Kuvituskuva: Siniset puhelin- ja tablettikehykset mustavalkoisella ja vaaleanpunaisella marmoroidulla taustalla
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arsi Ikäheimosen väitöstutkimus: Älypuhelin voi paljastaa varhaisia merkkejä masennuksesta

Puhelin taskussa, älysormus sormessa ja aktiivisuusranneke ranteessa: arjessa mukana kulkevat laitteet keräävät lähes tauotta tietoa käyttäjästään. Tämä tieto voi auttaa masennusoireiden seurannassa ja ennustamisessa.
Ilmakuva kahdesta rakennuksesta, viherkatoista, pysäköidyistä autoista ja pienestä leikkipaikasta välissä
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto tarjoaa maksutonta koulutusta arkkitehdeille 260 000 euron rahoituksen turvin

Koulutuksen tavoitteena on täydentää erityisesti arkkitehtialan ammattilaisten osaamista vastaamaan nykypäivän tarpeita.