911

Uutiset

Nuoret muotisuunnittelijat siivittävät nimekkäitä brändejä

Adidas, Fiskars ja Terinit uudistavat brändiään Anna Isoniemen, Maria Korkeilan ja Rolf Ekrothin suunnittelemilla vaatemallistoilla.
nuori nainen istuu ostoskärryissä maitopullo kädessään, yllään Anna Isoniemen suunnittelema värikäs mekko
Anna Isoniemi suunnitteli malliston adidakselle, kuva © adidas Originals

Suomen nuorista lupauksista, Aalto-yliopistossa opiskelevista muotisuunnittelijoista kuuluu nyt niin meillä kuin maailmalla.

Viime keväänä maisterin opinnäytteensä esitellyt Anna Isoniemi lanseerasi alkuvuodesta oman mallistonsa yhteistyössä urheiluvaatebrändi Adidaksen kanssa. Isoniemen mallisto on osa Adidas Originals- tuotekategoriaa, johon kuuluvat yhteistyömallistot monien tunnettujen tähtisuunnittelijoiden kuten Raf Simonsin, Stella McCartneyn ja Rick Owensin kanssa.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun adidas tekee näin mittavaa yhteistyötä vasta valmistuvan suunnittelijan kanssa. ۳ٱ𾱲ٲö käynnistyi puolitoista vuotta sitten, kun yrityksen luova johto otti Isoniemeen yhteyttä.

“Heitä viehätti suunnittelemieni vaatteiden vahva ääni ja oma tyyli”, Isoniemi kertoo.

Mustiin pukeutunut Anna Isoniemi seisoo mallinuken vieressä, jolla on hänen suunnittelemansa vaate yllään
Anna Isoniemi, kuva © adidas Originals

“On mahtavaa nähdä, että tällaisella isolla yrityksellä on uskoa nuoriin suunnittelijoihin ja että he antavat mahdollisuuden käyttää historiaansa ja brändiään, ja saan yhdistää niihin omia visioitani ja ajatuksiani”, Isoniemi kertoo.

Mallisto on myynnissä maailmanlaajuisesti ja sille on tulossa jatkoa piakkoin. Isoniemi on hyvillään malliston saamasta huomiosta ja palautteesta.

۳ٱ𾱲ٲön myötä Isoniemi kertoo saaneensa lisää itseluottamusta: ei ole väliä mistä tulee, kun vain menee pelottomasti uusiin tilanteisiin. Hän kertoo olevansa yritteliäs ja rakastavansa työskentelyä ja uusia haasteita, joten vaikka yhteistyö on vaatinut paljon työtä, se on hänen mukaansa ollut sen arvoista.

Isoniemi on mukana myös Adidaksen juuri julkistamassa Superstar 2020 -kampanjassa, jonka keskeinen viesti on, että muutos vaatii laajaa, erilaisten osaajien yhteistyötä. Kampanja kokoaa yhteen eri alojen nimekkäitä hahmoja, kuten urheilijoita, viihde- ja pelialan osaajia ja taiteilijoita.

Näkemyksellisyys kunniaan

“Isot brändit ja yritykset ovat oivaltaneet, että nuorten suunnittelijoiden näkemysten avulla voi rakentaa tuoretta uutta kulmaa. Kyse ei ole vaan yksittäisestä mallistosta, vaan siitä, että näkemykselliset nuoret osaajat muokkaavat isojen bränditalojen ajattelua laajemminkin”, toteaa muodin professori Pirjo Hirvonen.

Hiljattain nähtiin vastaava avaus myös puutarhatyökaluvalmistaja Fiskarsilla, joka esitteli ensimmäisen vaatemallistonsa Firenzessä Pitti Uomo-messujen aikana. Mallisto on Hyères-muotikilpailussa palkitun Maria Korkeilan suunnittelema ja se koostuu puutarhanhoitoon ja vapaa-aikaan soveltuvista unisex-vaatteista ja asusteista.

Vaatteet on valmistettu luonnonmukaisesti tuotetuista ja kierrätetyistä materiaaleista, ja kokonaisuudessa on elementtejä myös katumuodista. Malliston noteerasi muun muassa .

“Fiskars oli valtava yleisömenestys ja mallistoon on kohdistunut suurta kaupallista mielenkiintoa. Paikalla Palazzo Puccissa oli suuri joukko kansainvälistä huippumediaa ja sisäänostajia”, kertoo muodin lehtori Tuomas Laitinen.

Myös Aallon alumni Rolf Ekroth esitteli sekä omaa nimeään kantavan että Terinit-merkin AW20-mallistot , minkä on noteerannut muun muassa Vogue-muotijulkaisu. Ekroth on solminut levityssopimukset molempiin mallistoihin merkittävien japanilaisten toimijoiden kanssa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Yleispalvelimet uudelleenkäynnistetty 8.7.

Yleispalvelimet kosh.aalto.fi, lyta.aalto.fi sekä kevyen laskennat palvelimet brute.aalto.fi ja force.aalto.fi on uudelleenkäynnistetty 8.7.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.