911

Uutiset

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Näytös24-palkinnon voittaja Petra Lehtisen mallistoa. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Näytös24-palkinnon sai maisteriopiskelija Petra Lehtinen, joka teki osana lopputyömallistoaan tutkimusta siitä, millaisia vaatteita ihmiset säilyttävät vaatekaapissaan käyttämättä niitä. Av Yv -nimisessä mallistossa on hyödynnetty vaatteita ystävien vaatekaapeista.

Raadin mukaan Lehtisen mallisto on osoitus harkitusta lähestymistavasta kestävään kehitykseen ja nykykulutukseen: mallisto muistuttaa harkitsemaan yhä tarkemmin vaatteiden elinkaarta.

Näytös-palkinnon saajan valitsi kansainvälinen raati, johon kuuluivat Alpha-järjestön johtaja Ane Lynge-Jorlén, suomalainen suunnittelija Antti Keikki, belgialainen koru- ja asustesuunnittelija Stephanie D’heygere ja visuaalinen konsultti Annabel Fernandes.

Tapahtumassa jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa. Lauri Greis sai sekä Fiskarsin että Konstsamfundet-yhdistyksen palkinnon.

Muodin pääaineen opiskelijoiden muotinäytöksessä nähtiin kaikkiaan 29 kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden opinnäytemallistoa ja palkittiin menestyksekkäitä opiskelijatöitä. Tapahtuma järjestettiin Aalto-yliopiston kampuksella Otaniemessä Espoossa torstai-iltana 30. toukokuuta.

Tapahtuman palkintokumppaneita ovat Espoon kaupunki, Marimekko, Fiskars, Konstsamfundet ja Espoon modernin taiteen museo EMMA. 

Palkitut mallistot

Espoon kaupungin palkinto: Minerva Skyttä

”Raati koki, että voittajamalliston teema välittyi mallistosta ja sen materiaalivalinnoista selkeästi ja ymmärrettävästi. Raatia puhutteli myös malliston monimutkaiset ja mielenkiintoisesti yhdistetyt tekniikat. Ennen kaikkea voittajamallisto on eheä kokonaisuus, jonka raati koki inspiroivaksi: voittajan luovuus houkuttelee raatilaisia opiskelemaan ja seuraamaan muotia”, totesi palkinnon jakanut kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

Espoon kaupunki on Näytös24 & äٳٱ24 -muotitapahtuman pääyhteistyökumppani. Tänä vuonna kaupunki kokosi 16–20-vuotiaista espoolaisista nuorisoraadin päättämään palkinnon saajan. Raadin jäsenet pääsivät tutustumaan muodin maailmaan kansainvälisesti menestyneen vaatesuunnittelijan ja Aallon alumnin Ervin Latimerin johdolla. 

Jury: Akseli RakkolaEmilia HänninenOtso PöntysSofia GarmashYandi Koka ja Aapu Prokki 

Marimekko-palkinto: Jere Vilo

”Kun näimme voittajamalliston ensimmäistä kertaa, tiesimme, että käsissämme oli jotain todella erityistä. Mallisto täyttää kaikki kriteerit kirkkaasti: se on yhtä aikaa konseptuaalisesti vahva, osoittaa äärimmäistä materiaalien ja painotekniikan tuntemusta, osoittaa kypsyyttä ja juhlistaa muodin iloisempaa puolta. Mallisto on humoristinen, mutta siinä on myös syvyyttä, kuten värien ja materiaalien kurinalainen käyttö osoittaa”, totesi Satu Maaranen

”Malliston kuviot ovat yhtä klassisia kuin raikkaita. Siinä otetaan jotain aidosti suomalaista ja muunnetaan se ideoiksi, jotka seisovat omillaan suurimmillakin kansainvälisillä näyttämöillä. Vuoden 2024 Marimekko-palkinnon voittaja on esitellyt jotain harvinaista: loistavan idean, jota seuraa vaikuttava toteutus ja joka on esitetty kauniisti herkullisessa paketissa, aivan kuin maukas hodari.”

Jury: Satu Maaranen, pääsuunnittelija, Emmakaisa Kirves, valmisvaatteiden sekä laukkujen ja asusteiden suunnittelujohtaja 

Fiskars-palkinto: Lauri Greis

”Olemme iloisia voidessamme olla täällä. Aalto jatkaa rajojen pidentämistä, yllättää ja haastaa meitä. Näissä esittelytilaisuuksissa muotia juhlitaan tutkimusmuotona, keinona kaivaa esiin virtauksia, joita ei vielä ole nivelletty massatuotantoon”, totesi Fiskarsin taiteellinen johtaja Vesa Kemppainen.

”Voittaneessa mallistossa arvostamme tapaa, jolla toiminnallisuus on tehty kauniiksi. Vaatteet ammentavat inspiraatiota estetiikasta, joka yleensä liitetään nationalismiin ja romantiikkaan, ja luovat jotain, joka tuntuu ajankohtaiselta, merkitykselliseltä ja uudelta. Ja kaikki on toteutettu hullun taitavasti!”

Jury: Petteri Masalin, suunnittelujohtaja, Vesa Kemppainen, taiteellinen johtaja, Noora Hostikka, PR-johtaja

Konstsamfundet-palkinto: Lauri Greis 

Myös tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaettava Konstsamfundet-palkinto meni Lauri Greisin Karjalan Sportlore -mallistolle.

”Greisin työt ovat hyvin varma synteesi nykyajan ja kansanperinteen visuaalisista maailmoista, identiteeteistä ja perinteistä. On harvinaista, että suunnittelija pystyy käsittelemään näin laajaa, poliittisilla ja identiteettitulkinnoilla ladattua aluetta. Lauri yhdistää hyvin erilaiset käsityö- ja kulttuuriperinteet vahvaksi mallistoksi, jonka visuaalisuus tuntuu kumoukselliselta, vakavalta ja merkitykselliseltä”, sanoi Amos Rex -museon hallituksen jäsen Cilla Lönnqvist.

Jury:Cilla Lönnqvist ja Leif Jakobsson, Amos Rex -museon hallituksen jäseniä, Kieran Long, Amos Rexin museonjohtaja

Espoon modernin taiteen museon EMMAn palkinto: Enni Lähderinne

"Raatiin teki vaikutuksen Lähderinteen teknisesti taitavasti toteutettu mallisto, joka on kuin kokonaistaideteos. Me EMMAssa luotamme taiteen ja muotoilun kykyyn vaikuttaa ihmiseen ja yhteiskuntaan. Lähderinne haastaa nyky-yhteiskunnan idealisoimaa käsitystä kehosta ja ottaa suunnittelussaan huomioon pukeutumisen kokemukselliset, henkilökohtaiset ja ruumiilliset ulottuvuudet. Näin Lähderinne vie omalla työllään alaa eteenpäin", Pilvi Kalhama kuvailee EMMAn palkintoraadin päätöstä.

Jury: Pilvi Kalhama, Reetta Kalajo, Salla Engstrom, Iris Suomi, Saara Suojoki 

äٳٱ24-palkinto: Venla Elonsalo

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaetun Näyttely-palkinnon sai Venla Elonsalo. Näytös & Näyttely -raati kiitti hänen töitään innovatiivisesta tekstiilisuunnittelusta, jossa yhdistyvät taide ja käytännöllisyys. Työtä leimaa raadin mukaan korkea tekninen taso, joka osoittaa suuntaa tulevaisuuden vaatteiden valmistukselle.

Näytös-muotitapahtuma laajeni tänä vuonna kaksiosaiseksi: perinteinen muotinäytös sai rinnalleen myös Näyttelyn, jossa nähdään muotisuunnittelijoiden mallistojen ohella niiden taustalla olevaa tutkimusta.

Näytös24-palkinto: Petra Lehtinen

Näytös24-palkinnon sai maisteriopiskelija Petra Lehtinen Av yv -mallistollaan. Raadin mukaan Lehtisen mallisto on osoitus harkitusta lähestymistavasta kestävään kehitykseen ja nykyaikaiseen kulutukseen. Mallisto muistuttaa harkitsemaan yhä tarkemmin vaatteiden elinkaarta.

Palkittuja mallistoja

Malleja ja muotisuunnittelijoita kävelemässä watwalkilla
Hot dogeista inspiroitunut mallisto esittelyssä Aalto-yliopiston muotinäytöksessä 2024
Malli kävelee catwalkilla vaaleassa mekkoasussa matkalaukku selässään

Jere Vilon mallistoa

Hot dogeista inspiroitunut mallisto esittelyssä Aalto-yliopiston muotinäytöksessä 2024
Malli kävelee catwalkilla vaaleassa mekkoasussa matkalaukku selässään
Malli kävelee catwalkilla punaisessa asussa ja punaisessa pääkoristeessa

Minerva Skytän mallistoa

Malli kävelee catwalkilla vaaleassa mekkoasussa matkalaukku selässään
Malli kävelee catwalkilla punaisessa asussa ja punaisessa pääkoristeessa
Malleja ja muotisuunnittelijoita kävelemässä watwalkilla

Lauri Greisin mallistoa

Malli kävelee catwalkilla punaisessa asussa ja punaisessa pääkoristeessa
Malleja ja muotisuunnittelijoita kävelemässä watwalkilla
Hot dogeista inspiroitunut mallisto esittelyssä Aalto-yliopiston muotinäytöksessä 2024

Enni Lähdenrinteen mallistoa (malli edessä)

Näytökseen osallistuivat opiskelijat: 

Kandidaattiopiskelijat: Apollo da Costa Dória, Eetu Saarentausta & Eemil Halme, Lauri Greis, Mette Wik, Nana Lybeck, Nhung Huynh, C.B., Rasmus Palmunen, Riikka Kiili 

Maisteriopiskelijat: Ema Uršič, Enni Lähderinne, Iris Kareoja, Jere Vilo, Johannes Ahlfors, Joona Hakala, Yu-Chen Lin, Minerva Skyttä, Neža Simčič, Petra Lehtinen, Saimi Parikka, Sini-Pilvi Kiilunen

Näyttelyyn osallistuivat opiskelijat: 

Kandidaattiopiskelijat: Juhana Antila, Julia Puustinen, Pii Wahlroos

Maisteriopiskelijat: Colin Meyer, Eeva Sundell, Tiina Nissilä, Vanamo Korell, Venla Elonsalo

Näytöksessä palkittujen mallistojen asuja nähdään muotinäytöksen jälkeen Näyttelyssä.

äٳٱ24 on yleisölle avoinna 31.5.–8.6.2024 Otaniemen kampuksella, osoitteessa Otakaari 5 L, Espoo. Vapaa pääsy. Aukioloajat: Pe 31.5. klo 12–18, La 1.6. klo 12–18, Su 2.6. SULJETTU, Ma 3.6. klo 12–18, Ti 4.6. klo 12–18, Ke 5.6. klo 12–18, To 6.6. klo 12–18, Pe 7.6. klo 12–18, La 8.6. klo 12–18

Muodin tapahtumia tarjolla

Näytös ja Näyttely ovat yksi Suomen tärkeimmistä muotitapahtumista ja osa laajempaa -muotiviikkoa 28.5.–2.6.2024.

Aalto Fashion Collaborative Projects -näyttely esittelee toisen vuoden kandidaattiopiskelijoiden yhteistyöprojekteja Helsingin ydinkeskustassa, Kämp Gallerian ensimmäisessä kerroksessa 26.5.–2.6.2024. Aukioloajat: Ma-pe 11-19, La 11-18, Su 12-16

Uskalla! -seminaari kokoaa WeeGee-taloon tiistaina 4.6.2024 lahjakkaita nuoria suunnittelijoita, potentiaalisia kotimaisia muotialan työnantajia sekä sijoittajia. 

Yhteystiedot:

Ilona Hyötyläinen, muodin pääaineen lehtori, ilona.hyotylainen@aalto.fi, 050 303 0530

Elina Peltonen, muodin pääaineen lehtori, elina.peltonen@aalto.fi

Seuraa Aalto Fashionia:

Instagram: @aalto_fashion

Linkedin: Aalto Fashion

Näytös-tunnuskuva. Kahdet jalat ja jalkineet keltaiseksi sävytetyssä kuvassa

Aalto-yliopiston muotinäytös laajenee myös näyttelyksi

Aalto-yliopiston vuotuinen muotitapahtuma laajenee tänä vuonna kaksiosaiseksi. Perinteeksi muodostunut muotinäytös Näytös saa rinnalleen uuden tapahtuman Näyttelyn.

Uutiset
Aalto Fashion / Näytös24, kutsu

Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi seuraamaan suoraa lähetystä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muodin opiskelijoiden Näytös24 -muotinäytöksestä sekä äٳٱ24:stä.

Tapahtumat
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Yleispalvelimet uudelleenkäynnistetty 8.7.

Yleispalvelimet kosh.aalto.fi, lyta.aalto.fi sekä kevyen laskennat palvelimet brute.aalto.fi ja force.aalto.fi on uudelleenkäynnistetty 8.7.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.