Nani Pajunen asiantuntijaksi tiedekilpailuun
Helsinki Challenge on Helsingin yliopiston tiede- ja innovaatiokilpailu.
”Autan Generation Green -tiimiä heidän työssään. Impact camp -tapahtumassa tavoitteenamme oli yhdessä tiimin kanssa kirkastaa tutkimussuunnitelmaa ja miettiä erityisesti hankkeesta saatavien tulosten vaikuttavuutta”, Nani Pajunen kertoo.
Generation Green -tiimin tavoitteena on tuoda elinkaariajattelu ja kestävä kehitys uusien sukupolvien koulutuksen kautta jokapäiväiseen toimintaan ja päätöksentekoon farmasian alalla. Tulevaisuudessa kestävyys ja vastuullisuus on uusi normaali: Green is the new normal.
”Minusta Helsinki Challenge on todella hieno formaatti ja oli mahtavaa päästä mukaan prosessiin. Tulen jatkossakin olemaan tiimin apuna”, Pajunen kertoo.
”Olin iloinen huomatessani kuinka paljon hyvää työtä olemme prosessiteollisuuden kanssa viime vuosina tehneet. Elinkaariajattelu ja kestävät prosessit ovat tärkeässä roolissa kaikessa teollisessa toiminnassa jo nyt ja erityisesti tulevaisuudessa. On hienoa, että voin osaamiseni kautta edistää kestäviä ratkaisuja myös toisella teollisella toimialalla. Toivottavasti tämän hyvin alkaneen yhteistyön myötä voimme jatkossa aloittaa vaikka yhteisiä tutkimushankkeita. ”
Nani Pajusen oma tutkimus liittyy prosessiteollisuuden kestäviin ratkaisuihin. Hän on työssään selvittänyt mm. kuinka teollisuudessa voidaan parantaa materiaalitehokkuutta tuomalla elinkaariajattelu jo materiaalikehitys- ja tuotesuunnitteluvaiheeseen; kuinka kestävästä liiketoiminnasta tehdään kannattavaa koko alihankintaketjulle sekä mitkä tekijät yhteiskunnassa nopeuttavat tai toisaalta hidastavat siirtymistä kohti kestävämpää huomista ja kiertotaloutta.
Lue lisää: http://challenge.helsinki.fi/blog/generation-green
Lue lisää uutisia
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”
Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu julkaistu
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.