911

Uutiset

Millainen on luovien alojen kestävä tulevaisuus? Osallistu työpajoihin ja vaikuta!

Osallistu LuoTo-hankkeen työpajoihin keväällä 2023 ja tule pohtimaan ja ideoimaan yhdessä, miltä luovien alojen kestävä tulevaisuus näyttää ja millaisin askelin sitä kohti kuljetaan.
Cover for workshops within LuoTo -project.
Kuvitus: Merle Karp

Yksittäisillä luovilla aloilla tehdään paljon työtä kestävyysmurroksen eteen ja tahtoa löytyy, mutta alojen yhteinen suunta on vielä hämärän peitossa.  pyrkii paikkaamaan asiaa ja luotsaamaan luovia aloja ekologisen kestävyysmurroksen keskellä.

Hankkeen tavoitteena on rakentaa Luovien alojen ekologisen kestävyysmurroksen toimenpideohjelma: tiekartta kohti vähähiilistä ja kestävää tulevaisuutta, konkreettisten askelmerkkien ja työkalujen kera. Eikä toimenpideohjelmaa suinkaan koota yksin, vaan yhteistyössä toimialojen kanssa.

LuoTo-hankkeessa järjestetään tänä keväänä useita alakohtaisia työpajoja, joissa aloitetaan toimenpideohjelman työstäminen ja rakentaminen. ۳ٱ𾱲ٲön pohjalta kootaan toimenpideohjelma, jota pilotoidaan Uudenmaan alueella. Sekä koontia että pilottihanketta koordinoi Uudenmaan liitto.

Työpajoissa pyritään tunnistamaan oman alan keskeisiä kestävyyshaasteita, mutta myös paikallistamaan vahvuuksia ja olemassa olevia hyviä käytänteitä, joita voitaisiin valjastaa myös muiden käyttöön. Osallistujat pääsevät myös suunnittelemaan yhdessä alansa tulevaisuutta. Lisäksi luvassa on oppeja kestävyyden parantamiseen ja inspiroivia puheenvuoroja alojen kestävyystyön edelläkävijöiltä.

Muutosta ei saada aikaan yksin – tarvitaan näkemyksiä toimijoilta suoraan luovien alojen ytimestä. Tule mukaan työpajoihin, joissa pääset vaikuttamaan alojen suuntaan ja seuraaviin askeliin!

Alakohtaiset työpajat keväällä 2023

Tapahtumat järjestetään hybridinä, joten myös etäosallistuminen on mahdollista.

Ilmoittaudu oman alasi työpajaan alla!

Alta löydät myös alakohtaisten työpajojen ohjelmat.

Graphic that shows how creative sectors could join their forces and contribute to a more sustainable future.
Esiselvityksessä kävi ilmi, että luovien alojen muutosvoima on merkittävä ja mahdollisuuksia riittää, kunhan yhteinen suunta on selvillä. Kuvitus: Merle Karp

Mikä LuoTo?

tavoitteena on nostaa alojen kestävyystietoa, -hankkeita ja -osaamista yhteiskäyttöön sekä luoda aktiivisia verkostoja edistämään yhteistä asiaa. Tätä kautta myös luovien alojen potentiaali vahvistaa laajempaa kulttuurin- ja elämäntapojen muutosta voitaisiin valjastaa koko yhteiskunnan voimavaraksi. Hanketta pilotoidaan kulttuuritiheällä Uudellamaalla.

Tutustu myös hankkeessa jo tehtyyn esiselvitykseen:

Luovat alat kestävyyttä etsimässä

LuoTo-hankekonsortion muodostavat Ympäristöministeriö, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Sitra, Uudenmaan liitto, Aalto-yliopisto, Taideyliopisto, Creasus ry ja My Stash.

äپٴᲹ

Riikka Mäkikoskela
Head of Radical Creativity, Aalto-yliopisto
+358 45 1313562
riikka.makikoskela@aalto.fi

Jaana Eskola
Projektipäällikkö, Luovat alat, ilmastonmuutos
+358 40 182 4893
jaana.eskola@uudenmaanliitto.fi

Colourful illustrations that represent creative industries form a map of Finland on a black background.

Luovat alat saavat toimenpideohjelman ekologisen kestävyyden parantamiseen

Esiselvitys osoitti, että jo tehty kestävyystyö ja -ratkaisut jäävät usein pienen piirin tietoon, koska niistä ei viestitä tarpeeksi. Luovien alojen muutosvoima voisi ulottua yhteiskunnan ja teollisuuden moniin kolkkiin rakentamisesta tekstiilien valmistukseen.

Uutiset
Radical creativity illustration: Anna Muchenikova

Radikaali luovuus

Mahdollistamme kokeilevaa toimintaa, joka haastaa vallitsevaa tilaa.​

Strategiamme
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.