Miljoonarahoitus uuden aivotutkimusmenetelmän kehittämiseen Aalto-yliopistossa
Professori Lauri Parkkonen on saanut Euroopan tutkimusneuvostolta 1,5 miljoonan euron Starting Grant –rahoituksen ihmisaivojen toiminnan mittaamiseen uudenlaisella anturitekniikalla pään ulkopuolelta.
Toiminnallisen magneettikuvantamisen (fMRI) avulla saadaan alueellisesti tarkkaa tietoa vähintään sekuntien pituisesta aivojen aktivoitumisesta, kun taas elektro- ja magnetoenkefalografian (EEG/MEG) avulla voidaan seurata erityisesti aivokuoren lyhytkestoisia vasteita millisekunnin tarkkuudella. Kaikkia yllä mainittuja menetelmiä käytetään kajoamattomassa aivojen toiminnan tutkimisessa.
Hankkeessa on tarkoitus kehittää uudenlainen MEG-järjestelmä, jossa aivojen sähköisen toiminnan tuottamat neuromagneettiset kentät mitataan huomattavasti lähempänä pään pintaa kuin nykyisillä MEG-laitteistoilla on mahdollista.
”Olemme osoittaneet laskennallisilla malleilla, että antureiden saaminen lähes pään pinnalle paitsi helpottaa heikkojen aivosignaalien havaitsemista myös oleellisesti parantaa menetelmän paikkatarkkuutta ja siten samanaikaisten, lähekkäisten aivoaktivaatioiden erottelua. Tämä korkean resoluution MEG-järjestelmä (high-resolution MEG, HRMEG) voisikin mahdollistaa aivokuoren toiminnan seurannan pään ulkopuolelta ennennäkemättömän tarkasti”, kertoo Lauri Parkkonen.
”Voidaksemme mitata aivokuoren korkeataajuisia vasteita, joita aivot synnyttävät mm. monimutkaisten kognitiivisten tehtävien aikana mutta joita koherentisti tuottavat alueet ovat pieniä, tarvitsemme tällaisen uuden menetelmän”, hän jatkaa.
Hankkeessa tutkitaan myös transkraniaalisen magneettisimulaation (TMS) ja HRMEG-menetelmän yhdistämistä, joka mahdollistaisi aivojen sähköisen stimulaation vaikutusten seurannan aiempaa selvästi tarkemmin.
Euroopan tutkimusneuvoston (European Research Council ERC, Starting Grant –rahoitus myönnetään nuorelle lupaavalle tutkijalle.
äپٴᲹ:
Professori, TkT
Uutisia Lauri Parkkosesta:
Lue lisää uutisia
Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026
Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman
Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen
ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.