911

Uutiset

Miljoonahanke tähtää tietojärjestelmien avaamiseen

Tietotekniikan laitoksen koordinoimassa bIoTope-tutkimushankkeessa autetaan kuluttajaa optimoimaan oman elämänsä valintoja.
biotope1_fi.png

EU-komission tukeman kolmivuotisen bIoTope -tutkimushankkeen tavoitteena on avata nykyisin suljettuina ja erillisinä pidetyt tietojärjestelmät, joihin ei yleisesti ole pääsyä. Näiden erillisten järjestelmien päälle on tarkoitus rakentaa ja avata järjestelmien järjestelmät, jotka auttavat kuluttajaa ennakoimaan ja optimoimaan oman elämänsä valintoja.

-        Esimerkiksi autoissa järjestelmien järjestelmät (Systems-of-Systems) sisältävät muun muassa auton oman sulautetun ohjaustietokoneen, tiedot tehdyistä huolloista ja siitä, miten usein ja minkälaista huoltoa auto tarvitsee, sekä valmistajan tiedot. Tietoa tarvitsevilla tulee olla pääsy kaikkiin näihin tietoihin ilman isoja järjestelmäintegraatioita, jotta voidaan tehdä parempia ratkaisuja esimerkiksi auton elinkaarta ajatellen, kertoo hankkeen koordinaattori, tietotekniikan laitoksen professori Kary Främling.

Tutkimushankkeessa on huomioitu kaikki kohderyhmät, ja Helsinki, Bryssel ja Lyon tulevat olemaan pilottikaupunkeja.

-        Auton kuljettajan on jatkossa mahdollista saada käyttöönsä tietoa parkkioperaattoreilta, hintaeroista ja vaihtoehtoisista sijainneista auton pysäköintiin liittyen. Auton kuljettaja voi esimerkiksi suostua siihen, että hänen autonsa välittää tien lämpötilatietoja järjestelmien järjestelmiin. Hänen saamansa hyöty voi olla rahallinen, tai hän hyötyy itse vastaavan tiedon vastaanottamisesta. Kuljettajan tavoitteena on saada relevanttia tietoa halutusta paikasta, ja pystyä reagoimaan siihen oikealla tavalla, jatkaa Främling.

Hankkeen myötä tieto tulee olemaan laajemmin käytettävissä, ja sitä voi halutessaan julkaista ilmaiseksi tai maksua vastaan. Hankkeessa kehitetään myös mikromaksumahdollisuutta.

-        Toinen esimerkki sovelluskohteesta on rakennusten energianhallinta. Hanke pyrkii antamaan vastauksen siihen, miten kuluttaja voi ohjata kaikkia rakennuksen järjestelmiä viisaammin, esimerkiksi ilmanvaihto, lämmitys, valaistus, kodinkoneet, säätiedot, sääennuste ja energian hinta huomioiden, toteaa Kary Främling.

Tietotekniikan laitoksen koordinoiman bIoTope -hankkeen kokonaisbudjetti on 7,8 miljoonaa euroa ja kumppaneita on yhteensä 21 kahdella eri mantereella, Euroopassa ja Australiassa. Tietotekniikan laitoksen osuus projektista on vajaa 1,5 miljoonaa euroa. Järjestelmien järjestelmät ovat hyvin tärkeä osa .

äپٴDz:

Projektikoordinaattori, professori

Kary Främling

kary.framling@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026