911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Maisteriopintoihin hyväksyttiin 1 116 hakijaa

Hakijoiden määrä nousi hieman edellisvuotisesta.

Aalto-yliopiston maisteriohjelmien hakuaika päättyi 24. tammikuuta ja valinnan tulokset on julkaistu 6.4.2018. Hakijoita kauppatieteiden, taiteiden ja tekniikan aloille oli yhteensä 2 837. Hakijamäärä nousi edellisvuoteen verrattuna 2 prosentilla. Maisteriopintoihin hyväksyttiin 1 116 hakijaa.

Tämä maisterivaiheen haku koskee ensisijaisesti Aalto-yliopiston ulkopuolelta tulevia opiskelijoita. Valtaosa maisteriopiskelijoista on Aallon kandidaattivaiheen opinnoista suoraan maisterivaiheeseen siirtyviä.

Hakijoista 46 %:lla oli suomalainen korkeakoulututkinto. Ulkomaisella korkeakoulututkinnolla hakeneita oli aiempien vuosien tapaan eniten Kiinasta, Intiasta, Pakistanista, Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Kaiken kaikkiaan hakemuksia saapui 79 eri maasta.

Syksyllä 2018 englanninkielisessä koulutuksessa opintonsa aloittavilta EU- ja ETA-jäsenmaiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta peritään lukuvuosimaksu. Hakijoista 45 % on muiden kuin EU-/ETA-maiden kansalaisia.

Kauppatieteiden alalla hakijamäärä laski 19 %. Suurin osa hakijoista haki suomalaisen korkeakoulututkinnon perusteella. 24 % hakijoista haki ulkomailla suoritetun korkeakoulututkinnon perusteella. Suosituimmat hakukohteet olivat yritysjuridiikka, Management and International Business, sekä Information and Service Management.

Taiteiden alalla hakijamäärä nousi 2 %. Suomalaisen korkeakoulututkinnon perusteella haki 41 % hakijoista.  56 % hakijoista haki ulkomaisella korkeakoulututkinnolla, kärkimaita olivat Kiina, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Suosituimmat hakukohteet olivat Collaborative and Industrial Design ja Visual Communication Design.

Tekniikan alalla hakijamäärä nousi 9 %. Aiempien vuosien tapaan eniten hakijoita oli suomalaisten korkeakoulujen lisäksi Kiinasta, Intiasta ja Pakistanista. Ulkomaisella korkeakoulututkinnolla haki 59 % hakijoista. Suosituimmiksi hakukohteiksi nousivat Computer, Communication and Information Sciences -ohjelman pääaineet Computer Science ja Machine Learning, Data Mining and Artificial Intelligence, arkkitehtuurin maisteriohjelma sekä Automation and Electrical Engineering.

Kansainvälisten yhteistutkinto-ohjelmien hakijamäärät eivät sisälly näihin lukuihin.

Maisterikoulutukseen hakeneet 2018 2017 2016 2015
Kauppatieteellinen ala

406

501 575 548
Taiteiden ala 886 866 987 1144
Tekniikan ala (ml. arkkitehtuuri) 1546 1414 1793 1886
³Û³ó³Ù±ð±ð²Ô²õä 2837 2781 3355 3577

Tilastoja hakemisesta

Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.