911

Uutiset

Magneettikuvaus korvaa TT-kuvauksen sädehoidon suunnittelussa

Eturauhassyövän sädehoito voidaan suunnitella magneettikuvauksen perusteella, ilmenee tuoreesta väitöstutkimuksesta.

Aalto-yliopistossa väittelevä DI Juha Korhonen tutki väitöstyössään magneettikuvauksen pohjalta suunniteltua sädehoitoa. Työ osoittaa, että magneettikuvausta voidaan hyödyntää entistä laajemmin sädehoidon suunnittelun apuvälineenä. Uusi tekniikka tarkentaa ja tehostaa potilaiden sädehoitoa. Väitöstutkimuksessa keskityttiin eturauhassyöpään, joka on miesten yleisin syöpä. Tekniikka on jo käytössä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan syöpäkeskuksessa.

Suomi on terveysteknologian edelläkävijä

Magneettikuvauksen käyttämistä sädehoidon apuvälineenä kehitetään vauhdilla Suomessa, ja sen käyttö yleistyy sairaaloissa.

Väitöstutkimuksessa kehitetty uusi tekniikka auttaa määrittämään sädehoidon kohdealueen aiempaa tarkemmin. Aiemmin potilaan hoito on suunniteltu sekä TT eli viipalekuvauksen että magneettikuvan avulla, koska magneettikuvaa ei ole voitu käyttää suunnitteluprosessin kaikissa vaiheissa. Hoidon suunnittelu on vaatinut näiden kahden kuvan yhdistämistä, mutta uuden tekniikan myötä TT-kuvaus voidaan jättää pois.

– Magneettikuvien erinomainen pehmytkudosten erotuskyky auttaa kohdealueen määrityksessä esimerkiksi eturauhassyövässä. Magneettikuvan käyttäminen koko sädehoidon suunnitteluprosessissa parantaa kohdealueen määrittelyn tarkkuutta entisestään, kun kahden kuvan välistä kohdennusta ei enää tarvita. Tekniikan avulla pienennämme potilaan terveiden kudosten säteilykuormaa. Säästämme myös sairaalan resursseja, kun aiemmin TT-kuvaukseen käytetty hoitajien työaika ja koneaika jäävät muuhun käyttöön, Korhonen toteaa.

Väitöstutkimuksen pohjalta HYKS Syöpäkeskuksessa kehitetään magneettikuvauspohjaisen sädehoidon metodeja. Uudelle tekniikalle on kysyntää, koska magneettikuvauksen käyttö sädehoidon suunnittelussa lisääntyy.

– Markkinoille on tulossa sädehoitolaite, johon on yhdistetty magneettikuvaus. Laitteen kehitystyötä tehdään Suomessa, Korhonen kertoo.

äöپܳܲ

Väitöskirja ”Magneettikuvauspohjainen sädehoito” tarkastetaan Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa torstaina 30.4.2015 klo 12, salissa S1, Otakaari 5, Espoo. Vastaväittäjänä toimii professori Peter Greer Newcastlen yliopistosta Australiasta.

äپٴᲹ:

Juha Korhonen
HYKS Syöpäkeskus
puh. 050 411 2697
juha.p.korhonen@hus.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Metakidepaneeli ohjaa langatonta verkkoa sisäkatossa olevasta reitittimestä kulman takana olevan käyttäjän tarpeeseen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse

Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.