911±¬ÁÏÍø

Professori Maarit Mäkelä, mitä tutkit ja miksi?

Tavoitteeni on selvittää, mistä luovassa prosessissa on kysymys. Perinteisesti aihetta on tutkittu prosessin ulkopuolelta käsin, mutta minua kiinnostaa nimenomaan tekijän tieto. Vedän muotoilun laitoksella Empirica-tutkimusryhmää, jossa taiteellisesti tai kulttuurisesti suuntautuneet tutkijat lähestyvät aihetta omasta tekemisestään käsin.

Näkökulmani on tekijän kokemuksellinen tieto. Tutkimuksen ytimessä on tekijän tieto ja kokemus, joita sitten täydennetään ja liitetään laajempaan kontekstiin muun tutkimuksen ja tiedon avulla. Oma tekeminen ja taide ovat koko ajan vahvasti läsnä. Koska olen keraamikko, olen tottunut tekemään työtä kehollani, luonnosta tulevien raaka-ainesten kanssa – käsin kosketeltava materiaali on minulle hyvin tärkeää.

Miten sinusta tuli tutkija?

Lapsena haaveilin taiteilijan ammatista, ja kun rakastuin ensimmäisellä luokalla opettajaani, halusin tulla myös opettajaksi. Kasvatustieteiden maisteriksi opiskellessani erikoistuin käsityön ja kuvaamataidon opetukseen. Jo silloin luova prosessi kiehtoi minua valtavasti, ja kävin kaikki mahdolliset kuvataiteisiin liittyvät kurssit. Kun sitten hullaannuin keramiikkaan, nälkä vain kasvoi: jätin luokanopettajan eläkevirkani, tulin tänne ja aloitin kaiken alusta.

Opettajana ymmärsin luovasta prosessista jotain, mutta nyt pääsin siihen itse todella sisälle. Minua kiinnosti kokonaisvaltaisesti, mitä siinä tapahtuu; miten se etenee tekemisen ja ajattelun vuopuheluna tai pikemminkin näiden sulautuessa yhteen tietämisen tavaksi, josta nykyään käytetään myös ilmaisua embodied knowing. Haaveilin taiteilijan ammatista, mutta kun valmistuin maisteriksi, täällä avautui ensimmäisen kerran mahdollisuus väitellä oman taiteellisen tai produktiivisen prosessin kautta. Kukaan ei ollut vielä tehnyt sitä, joten tiesin, että edessä olisi hyppy tuntemattomaan. Tartuin siihen silti, koska tiesin, että jos selviäisin hengissä, siitä voisi tulla todella hieno juttu.

Mitkä ovat olleet urasi kohokohdat?

Yksi niistä on ehdottomasti väitöskirjani valmistuminen. Oli hieno hetki, kun ihmiset saivat kirjan käsiinsä ja näkivät, että se on hyvä – ja ymmärsivät samalla, minkä eteen olin kahdeksan vuotta ahertanut.

Toinen kohokohta oli ensimmäinen akatemiarahoituksemme, joka vaati valtavasti verkostoitumista ja yhteistyökumppanien hakemista. Tästä Mind-hausta sai nelivuotisen rahoituksen myös jatko-opiskelijani, joka väitteli juuri helmikuussa. Hänen työnsä Making sense through hands on hieno esimerkki siitä, miten oikeassa kontekstissa ja oikeiden ihmisten seurassa voidaan päästä oman ajattelun yli seuraavalle tasolle. Olemme tehneet hankkeessa yhteistyötä muun muassa Helsingin yliopiston käsityötieteen professorin Pirita Seitamaa-Hakkaraisen sekä °Õ²âö³Ù±ð°ù±¹±ð²â²õlaitoksen professorin ja aivotutkijan Minna Huotilaisen kanssa.

Kolmas mullistava kokemus oli tenure track -vaatimuksiin kuulunut vuosi ulkomailla. Uudessa-Seelannissa löysin uudelleen keraamikkouteni sekä paljon samanhenkisiä kollegoita, jotka vaikuttavat taiteellisen tutkimuksen kenttään oman tekemisen, ajattelun ja kirjoittamisen kautta – rakkauden, intohimon ja halun ajamina. Otin valtavan harppauksen taitelijana ja saan edelleen vuodesta uskoa ja voimaa.

Mitkä ovat tutkijan tärkeimmät ominaisuudet?

Tutkijan pitää tunnistaa omat intohimonsa ja oltava välillä tiukkakin neuvottelija ja argumentoija, jotta pystyy pitämään niistä kiinni myös epäilijöiden edessä. Sinnikkyys ja jääräpäisyys ovat tärkeitä ominaisuuksia, mutta samalla tutkijan pitää olla myös avoin uudelle ja valmis ottamaan selvää, mitä ympärillä tapahtuu.

Mitä odotat tulevalta?

Toivon pystyväni kaiken muun keskellä pitämään mukana myös oman taiteellisen tekemisen. Toisaalta tekemiseen liittyvä asiantuntijuus jalkautuu arkeen eri muodoissa, vaikka omien maisteri- ja tohtoriopiskelijoiden auttamisessa.

Haluan pitää kiinni myös omasta kolosta, jossa uskallan olla hullunrohkea – tehdä sellaista, joka voi parhaimmillaan johtaa käsittämättömiin oivalluksiin ja yhteistyömahdollisuuksiin ja pahimmillaan mennä ihan metsään. Haluaisin kehystää omat keskeiset tehtävät niin, että pystyn ja maltan toteuttaa niissä professuurini ydintä, joka on mielestäni not yet knowing and not quite knowing, eli ei vielä ja ei aivan -³Ù¾±±ð³Ùä³¾¾±²Ô±ð²Ô.

Maarit Mäkelä ja muut Aalto-yliopiston uudet vakinaistetut professorit kertovat tutkimuksestaan monialaisessa iltapäivässä 15. maaliskuuta klo 14.15 alkaen. Tervetuloa!

Katso luentojen ohjelma