911

Uutiset

Lukuvuoden avajaisissa juhlittiin jälleen palkittuja aaltolaisia

Palkituissa hankkeissa korostuu vaikuttava tutkimus ja yhteistyö, Aallon omintakeinen luovuuden kulttuuri sekä yhteisöllisyys.
Lukuvuoden avajaisissa palkittuja aaltolaisia poseeraamassa Marsiossa
Tohtoriopiskelijoiden yhdistys Aallonhuiput palkittiin yhteisöllisyyden rakentamisesta ja aktiivisesta yhteistyötä yliopiston kanssa. Kuva Mikko Raskinen, Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston vuoden 2024 tunnustuspalkinnot julkistettiin lukuvuoden avajaisissa 3. syyskuuta. Palkinnot myönnetään vuosittain yhteisön jäsenille erinomaisesta työstä yliopiston menestymiseksi, ja päätökset palkittavista tehdään yhteisön ehdotusten pohjalta.

Tilaisuudessa rehtori Ilkka Niemelä myös nimitti professori Tapani Vuorisen Aalto-professoriksi. Tapani Vuorisen yli 30 vuotta kestänyt tutkimustyö ja yhteistyö teollisuuden kanssa on johtanut innovatiivisiin ratkaisuihin selluloosakemiassa. Selluloosateollisuudessa maailmanlaajuisesti on myös otettu käyttöön muita hänen työnsä pohjalta syntyneitä käytännön ratkaisuja. 

Tutkimusvaikuttaja: Neljä uutta lippulaivaa 

Suomen Akatemia myönsi viime syksynä rahoituksen neljälle uudelle tutkimuksen osaamiskeskittymälle eli lippulaivalle, ja Aalto-yliopisto on mukana näissä kaikissa. Kvanttiteknologian, digitaalisen vesiosaamisen, koulutuksen sekä matemaattisen kuvantamisen ja mallintamisen lippulaivoissa tehdään laajaa kansallista tutkimusyhteistyötä, joka vaikuttaa merkittävästi Suomen tulevaisuuteen.

Opetusvaikuttaja: Kemian tekniikan vetovoimaloikka

Kemian tekniikan korkeakoulussa on panostettu pitkäjänteisesti opinto-ohjelmien uudistamiseen, kekseliääseen opiskelijamarkkinointiin sekä myönteiseen opiskelijakokemukseen ja oppimiskulttuuriin. Tulokset ovat nähtävissä: kemian tekniikka on alana entistä houkuttelevampi, mikä näkyy niin hakijamäärien kuin sisäänoton kasvuna.

Vuoden Aalto-teko: Radical Creatives -elokuva

Radikaalisti uudenalaiseen ajatteluun ja ratkaisuihin tarvitaan vahva ja luova yhteisö. Radical Creatives -elokuva on omintakeinen lähestymistapa Aalto-yliopiston luovuuteen ja vaikuttavuuteen. Dokumenttielokuvaa on esitetty yli 120 kertaa, ja se on herättänyt laajasti kiinnostusta ja keskustelua niin Suomessa kuin ulkomailla.

Menestyksen mahdollistaja: Tekoälytutkimuksen keskus House of AI

House of AI kokoaa yhteen tutkijoita ja yrityksiä kehittämään tekoälyn uusia sovelluksia ja käyttömahdollisuuksia. Tutkimustietoa hyödynnetään ketterästi nopealla pilotoinnilla. Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön lahjoituksen myötä perustettu keskus tekee saumatonta yhteistyötä Suomen tekoälykeskus FCAI:n kanssa ja tarjoaa tekoälyalan toimijoille keskeisen yhteyspisteen. 

Yhteisöpalkinto: Tohtoriopiskelijoiden yhdistys Aallonhuiput

Aallonhuippujen järjestämät aktiviteetit ja tilaisuudet yhdistävät yliopiston tohtoriopiskelijoita ja rakentavat yhteisöllisyyttä. Myös yhdistyksen yhteistyö yliopiston kanssa prosessien, viestinnän sekä tohtoriopiskelijoiden osallisuuden ja hyvinvoinnin parantamiseksi on erittäin aktiivista – kaiken kaikkiaan vaikuttavaa toimintaa. 

Lämpimät onnittelut kaikille!

Tutustu palkittuihin projekteihin

Iines Jakovlev: Hidden Lake Photo: Anne Kinnunen

Uusi lippulaiva kokoaa kvanttiteknologian huippuosaamista

Aalto-yliopisto on mukana myös Suomen Akatemian kolmessa muussa uudessa lippulaivassa – digitaalisen vesiosaamisen, koulutuksen sekä matemaattisen kuvantamisen ja mallintamisen lippulaivoissa.

Uutiset
Radical Creatives herokuva

Dokumenttielokuva kertoo voimakkaan tarinan itseluottamuksen vahvistamisesta luovuuden kautta. Tällä sivulla tutustut elokuvan esiintyjiin ja tekijöihin tai voit järjestää tiimillesi elokuvanäytöksen.

Allonhuiput logo

Aallonhuiput

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun tutkimusta, kuva Mikko Raskinen

Kemian tekniikan korkeakoulu

Meillä luonnontieteet ja insinööritieteet yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla.

Avajaisten kohokohdat

Opiskelijoita työelämätapahtumassa

Rehtori Ilkka Niemelä työnantajille: ”Yhdistetään jokainen opiskelija suomalaiseen työelämään”

Aalto-yliopisto haluaa yhdessä työnantajien kanssa edistää sitä, että Suomen kipeästi tarvitsemat kansainväliset osaajat juurtuvat maahamme.

Uutiset
Tapani Vuorinen in a black suit, facing camera in front of large windows.

Aalto-professori Tapani Vuorinen: “Vain yhteistyön avulla voimme saavuttaa vaikuttavia tuloksia”

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun puunjalostuksen kemian professori Tapani Vuorinen nimitettiin lukuvuoden avajaisissa 3. syyskuuta Aalto-professoriksi.

Uutiset
Kulkue tummiin pukeutuneita ihmisiä

Aalto-yliopisto juhlisti 15. lukuvuoden alkua

Aalto-yliopiston uusi lukuvuosi käynnistyi 3. syyskuuta. Avajaispuheissa korostettiin yhteyksiä suomalaiseen työelämään ja yhteisöllisyyttä.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kyltti lukee 'Made in 911' ja alla iso 'A'. Läpinäkyvät kuplatuolit etualalla.
Yliopisto Julkaistu:

Matti Lehden nimikkorahaston apurahat vuodelle 2026 on myönnetty

Matti Lehden rahastosta myönnetään apurahoja digitaalisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun pukeutunut henkilö nojaa kaiteeseen valoisassa tilassa, kasvot sumeina
Nimitykset Julkaistu: