911

Uutiset

Liiketoiminta on kestävyyttä ja kestävyys on liiketoimintaa

Vuotta 2024 voi kutsua kestävyyden mahtivuodeksi, sillä sen aikana Kauppakorkeakoulussa jatkettiin vahvasti kestävyyden edistämistä niin tutkimuksessa, opetuksessa kuin muussakin toiminnassa, mikä myös huomioitiin palkinnoin.
Mehiläinen kukassa
Kuva: Aalto-yliopisto / Sakari Heiskanen

Kestävyysvuosi 2024 alkoi hienosti, kun Kauppakorkeakoulu hyväksyttiin YK:n alaisen, kauppakorkeakoulujen kestävää kehitystä edistävän, Principles of Responsible Management Education (PRME) -verkoston Champion-ryhmään. Kaksivuotiselle Champion-kaudelle (2024–2025) pääsy osoittaa, että Kauppakorkeakoulu on oikealla tiellä työssään kestävän kehityksen ja vastuullisuuden edistämiseksi. 

”Pääsymme PRME Champion -ryhmään osoittaa, että olemme tehneet pitkäjänteisesti oikeita asioita. Toisaalta se myös kertoo, että olemme valmiita sekä jakamaan omia kokemuksiamme muille että kehittymään itse entistä paremmaksi”, dekaani Timo Korkeamäki sanoo. 

Myös arvostettu talousjulkaisu Financial Times antoi kansainvälistä tunnustusta Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kestävyysopetukselle. Talouslehti kiitti muun muassa Kauppakorkeakoulun opetuksen kokonaisvaltaista lähestymistä kestävän kehityksen teemoihin. Financial Timesin Responsible Business Education Award 2024 myönnettiin myös neljälle muulle yliopistolle.

”Tämä tunnustus on monien vuosien omistautuneen työn ansiota. Olemme viime aikoina tehneet kolme rakenteellista muutosta opetukseemme. Integroimme kestävän kehityksen näkökulmia neljään viidestä yhteisestä osaamistavoitteesta, jotka kattavat kaikki ohjelmat. Lisäksi kysymme kaikkien kurssien opiskelijapalautteissa, miten opiskelijat arvioivat kestävän kehityksen integroinnin kyseiseen kurssiin, ja ensimmäinen kandidaattitason kurssi uudistettiin siten, että se käsittelee liiketoimintaa ja yhteiskuntaa”, kertoo vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme.

Alle on nostettu muutama kestävyysaiheinen uutinen vuodelta 2024. Niistä välittyy kestävyyden laaja-alainen huomioiminen Kauppakorkeakoulun toiminnassa.

The picture shows the logo for the members of the PRME Champions group for the years 2024-2025

Kauppakorkeakoulu on valittu kestävyyskoulutuksen globaalin PRME-verkoston Champion-jäseneksi

Champion-tason jäsenyys osoittaa Kauppakorkeakoulun olevan kansainvälisestikin edelläkävijä vastuullisuuden edistämisessä, mutta myös velvoittaa sitä toimimaan entistä tarmokkaammin kestävän kehityksen ja vastuullisuuden eteenpäin viemiseksi.

Uutiset
School of Business students. Photo: Ari Toivonen

Financial Times: Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on maailman huippua kestävyysopetuksessa

Kauppakorkeakoulu on valittu yhdeksi viidestä maailman johtavasta kauppakorkeakoulusta kestävän kehityksen opettamisessa.

Uutiset
Kolme opiskelijaa ryhmätyön äärellä

Kauppakorkeakoulun lähestymistapa kestävään kehitykseen kauppatieteiden koulutuksessa on ainutlaatuinen Euroopassa

Meillä on yli 30 vuoden kokemus kestävän kehityksen aiheisiin liittyvästä tutkimuksesta, joten voimme nojautua opetuksessa huipputason tutkimukseen, sanoo dekaani Timo Korkeamäki.

Uutiset
Kuvassa näkyy Kauppakorkeakoulun työelämäprofessori Iivo Vehviläinen ulkona metsässä.

Taloustieteilijä: Vesivoiman luonnonvaravero toisi tuloja ja parantaisi ympäristön tilaa

Luonnonvaravero olisi keino ohjata ympäristönsuojelusta aiheutuvia kuluja niin, etteivät ne koituisi yksin sähkönkuluttajien kontolle.

Uutiset
A woman wearing a black jacket sits by a table in room, with sunlight beaming down from the windows above. She sits by the table looking at her laptop while holding onto a pen. A tablet and notebook lay open near the laptop. Pic by Kalle Kataila / 911

Tilintarkastajan kokemus ilmastoriskeistä vaikuttaa asiakkaan ilmastoriskitiedottamisen laatuun

Tutkimus tehtiin kansainvälisessä yhteistyössä usean eri maan yliopiston kanssa.

Uutiset
Euroclear-tiimi räätälöidyssä yritysprojektissa

Opiskelijat tutkivat Suomen ESG-markkinoita ja sen liiketoimintamahdollisuuksia Euroclear Finlandille

He tekivät kattavan analyysin nykyisistä ESG-markkinoista sekä raportoinnin että tiedon tuottajan näkökulmasta.

Uutiset
pale grain basket and thin fibers on a purple background

Dekaani on valinnut Dean’s Impact Award 2024 -palkinnon saavat opiskelijat

Palkinnon saavat Joel Hentunen ja Ninni Norra. Lisäksi dekaani palkitsee Isaac Jyväsjärven kunniamaininnalla.

Uutiset
Ilmakuva laiturista, jossa kelluva sauna, pieni vene laiturilla ja kaislikkoinen ranta puineen.

Otaniemeen rakennetaan talkoovoimin yhteisösauna, joka kelluu tuulivoimalan siivillä

Aaltolaisten perustama Reverlast rakentaa vanhojen tuulivoimaloiden siivistä kovatkin meriolosuhteet kestäviä kelluvia rakenteita.

Uutiset

Kestävyys Kauppakorkeakoulussa

Kauppakorkeakoulussa satsataan kestävyyden kehittämiseen niin tutkimuksessa, opetuksessa kuin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Näille Kestävyys Kauppakorkeakoulussa -sivuille on nyt ensi...

Lue myös
Aalto Lush Greenery
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.