911

Uutiset

Laura Elomaalle Kompan palkinto erinomaisesta kemian alan väitöskirjasta vuonna 2015

Elomaan väitöskirjan aihe liittyy polymeeritieteeseen.
Vastaväittäjä, professori Dubruell (University of Gent) (vas.), Laura Elomaa ja professori Seppälä. Taustalla Gustaf Kompan patsas.

Suomalaisten Kemistien Seura (SKS) on palkinnut Laura Elomaan erinomaisesta kemian alan väitöskirjastaan. Laura Elomaa teki jatko-opintonsa Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa professori Jukka Seppälän ohjauksessa vuosina 2010–2015. Hänen väitöskirjansa nimi on Synthesis of biodegradable photocrosslinkable polymers for 3D fabrication of tissue engineering scaffolds and hydrogels by stereolithography’.

”Lauran väitöskirjan aihe liittyy polymeeritieteeseen, tarkemmin sanottuna uusien biopolymeerien syntetisointiin lääketieteellisen kudosteknologian tarpeet huomioiden. Erityisesti on pyritty aikaansaamaan uusia bioaktiivisia polymeerejä, jotka olisivat soveltuvia stereolitografiaan perustuvaan 3D-tulostukseen”, Jukka Seppälä kertoo.

Laura Elomaa syntetisoi tutkimuksessaan uusia poly(esteri-co-depsipeptidejä) ja sai niistä aikaan valokovetteisia, sekä osoitti niiden olevan bioaktiivisia.

Jukka Seppälä kertoo, että oleellisen osan väitöskirjatyöstään Laura Elomaa teki Stanfordin yliopistossa Kaliforniassa professori Peter Yangin tutkimusryhmässä, jolloin muodostui hyvä silta Aalto-yliopiston ja Stanfordin yliopiston välille. Yksi väitöskirjan julkaisuista perustuu Laura Elomaan Hollannissa Twenten yliopistossa professori Dirk Grijpman laboratoriossa tehtyyn diplomityöhön. Aalto-yliopisto ja Stanfordin yliopisto ovat yhdessä hakeneet patenttia tutkimuksessa kehitetylle polymeeriperheelle.

Tällä hetkellä Laura Elomaa työskentelee tutkijatohtorina Saksassa.

Kompan palkinnon saajat vuoden 2015 kemian alan väitöskirjoista julkistettiin SKS:n kokouksessa 23.11.2016.

Gustaf Komppa (28.7.1867–20. 1.1949) on yksi Suomen kaikkien aikojen arvostetuimmista kemisteistä. Professori Komppa teki lähes viisi vuosikymmentä kestäneen elämäntyön Teknillisen korkeakoulun kemian opettajana ja tutkijana. Hänen kuuluisin saavutuksensa on Kamferin synteesi.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Iäkkäämpi henkilö istuu lattialla turkoosin ja keltaisen säkkituolin välissä, kasvot sumeina
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi

Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Ihmisiä aaltoilevalla katutasanteella, vieressä korkea valkoinen kellotorni pilvisen taivaan alla
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin

Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.
Perhe poseeraa vuonon satamassa punaisten mökkien ja lumihuippuisten vuorten taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuono-elokuvalle Kultainen palmu Cannesissa – mukana joukko suomalaistekijöitä

Elokuvan yhteistuottajana on elokuvayhtiö Aamun Jussi Rantamäki, ja elokuvalla on myös suomalainen puku- ja äänisuunnittelija.