Lasten oppimistulosten eroihin etsitään parannusta uudella hankkeella Espoossa – tavoitteena ennaltaehkäistä sosiaalista eriytymistä
Viime viikkoina laajasti uutisoidut Pisa-tutkimustulokset kertovat karua kieltään siitä, että maahanmuuttajataustaisilla oppilailla on suomen- ja ruotsinkielisiin oppilaisiin verrattuna selvästi heikommat oppimistulokset. Aalto-yliopisto ja Espoon kaupunki aloittavat nyt kaksivuotisen hankkeen, jonka tavoitteena parantaa kaikkien lasten ja nuorten oppimistuloksia palvelumuotoilun keinoin, ja pyrkiä osaltaan kuromaan myös tätä railoa maahanmuuttajataustaisten sekä suomen- ja ruotsinkielisten lasten välillä.
Aalto-yliopiston muotoilun laitos ja Espoon kaupungin kasvun ja oppimisen toimiala tutkivat ja kehittävät kaksivuotisessa Kasvatuskumppanuus-hankkeessa huoltajien ja koulun yhteistyötä, ja sitä kautta lasten oppimistaitoja. Hanketta ovat valmistelleet väitöskirjatutkija Annukka Svanda sekä hankkeen vastaava professori Tuuli Mattelmäki yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa.
”Hanke on yhteiskunnallisesti erittäin merkityksellinen, sillä lasten oppimistaitojen tukemisella on valtava vaikutus esimerkiksi jatko-opintoihin sekä työllistymiseen. Hankkeen laajempana tavoitteena on myös edistää kotoutumista ja hyvinvointia sekä ennaltaehkäistä sosiaalista eriytymistä ja yhteiskuntaluokkien syntymistä”, Svanda toteaa.
Kaksivuotinen hanke alkaa syksyn 2024 aikana ja se jatkuu vuoteen 2026. ۳ٱٲötä tehdään sekä Espoon kaupungin kasvun ja oppimisen toimialan, että myöhemmin valikoituvien espoolaisten yhteistyökoulujen kanssa.
”Tutkimuksessa keskitytään siihen, miten palvelumuotoilun keinoja soveltaen voidaan tukea koulujen ja huoltajien yhteistyötä, ja näin edistää lasten ja nuorten oppimistuloksia. Jo aiemmin on havaittu, että perheiden käsitys omasta roolistaan oppimisen tukemisessa sekä koulujen valmiudet tukea tätä roolia vaikuttavat vahvasti lasten oppimistaitoihin ja koulumenestykseen”, Mattelmäki sanoo.
Hankkeessa selvitetään koulujen ja huoltajien yhteistyön avainkohtia, ja niissä mahdollisesti kohdattavia ongelmia. Palvelumuotoilun ihmislähtöisen ja osallistavan otteen tavoitteena on saada kaikki osapuolet tasapuolisesti mukaan, niinpä pyrkimyksenä on kysyä kaikkien osapuolten mielipiteitä, tarpeita, tarvetta muutoksille, hyviä käytäntöjä sekä hahmottaa sitä, missä asioissa erityisesti tarvitaan tukea.
Vaikka hanke ei kohdistu ensisijaisesti lapsiin, pyritään kuitenkin kuulemaan kaikkia oppimiseen vaikuttavia osallisia, myös lapsia. Tulosten pohjalta kehitetään kasvatuskumppanuuden toimintamalli, joka tukee ja edistää lasten oppimista. Tulevaisuuden tavoitteena on, että koulu pystyy jatkossa tarjoamaan tukea kaikenlaisiin tilanteisiin ja kaikille perheille.
Espoon kaupungille hankkeessa olennaista on kehittää yhtenäinen ja onnistunut kasvun ja oppimisen polku kaikille espoolaisille lapsille ja nuorille.
äپٴᲹ:
Hankkeen vastaava professori Tuuli Mattelmäki, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, tuuli.mattelmaki@aalto.fi, p. 0503724428
Väö쾱Ჹٳٰܳ쾱Ჹ Annukka Svanda, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, annukka.svanda@aalto.fi, p. 0503099436
Lue lisää uutisia
Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys
Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa
Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti
Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.