911±¬ÁĎÍř

Uutiset

Lassi Haaranen on nimitetty tietotekniikan laitoksen monimuotoisuudesta vastaavaksi varajohtajaksi

”Nämä asiat ovat välttämätön osa opiskelijoidemme, henkilökuntamme ja koko työyhteisömme hyvinvointia”, sanoo Lassi Haaranen.
Lassi Haaranen in the office, leaning at desk
Haaranen on toiminut useissa tehtävissä tietotekniikan laitoksella vuoden 2010 maisteriopinnoistaan lähtien. Kuva: Matti Ahlgren/Aalto-yliopisto.

Yliopistonlehtori Lassi Haaranen on nimitetty Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksen varajohtajaksi 1. syyskuuta 2023 alkaen. Hänen vastuualueenaan ovat laitoksen yhdenvertaisuus-, monimuotoisuus- ja inklusiivisuusasiat (EDI). Haaranen on ollut tietotekniikan laitoksella vuodesta 2010 lähtien maisteriopiskelijana, väitöstutkijana ˛ő±đ°ěä yliopistonlehtorina.

”Olen näiden vuosien aikana nähnyt miten muutos tapahtuu – tai jää tapahtumatta”, Haaranen sanoo. ”Aion työskennellä tiiviisti laitoksemme EDI-komitean kanssa ja tukea heidän tärkeää työtään. Nämä asiat ovat välttämätön osa opiskelijoidemme, henkilökuntamme ja koko työyhteisömme hyvinvointia.”

Tietotekniikan laitos oli Aalto-yliopiston ensimmäinen laitos, jonka johtoryhmään nimitettiin monimuotoisuudesta vastaava varalaitosjohtaja syksyllä 2022.

”Halusin heti ensitöikseni perustaa laitokselle monimuotoisuusasioista vastaavan varajohtajan pestin”, sanoo tietotekniikan laitosjohtajana syksyllä 2022 aloittanut professori Janne Lindqvist. ”Meillä on noin 40 tenure-track professoria, ja vain kolme heistä on naisia.”

Samalla laitokselle perustettiin myös EDI-komitea, jonka tarkoituksena on tarjota keskustelulle paikka keskustelulle ˛ő±đ°ěä tukea monimuotoisuuden huomiointia laitoksen päätöksenteossa ˛ő±đ°ěä arjessa. 

Haaranen jatkaa edeltäjiensä yliopistonlehtori Talayeh Aledavoodin ˛ő±đ°ěä professori Maarit Korpi-Lagggin työtä. 

’Monimuotoisuuden edistäminen vaatii paljon työtä, erityisesti näin isossa laitoksessa. Mielestäni työtaakan ei tulisi olla pelkästään niiden ihmisten harteilla, jotka kamppailevat näiden asioiden parissa arjessaan”, sanoo Korpi-Lagg. ”Lassi tunnetaan empaattisena kollegana, joka on aina valmis kuuntelemaan. Hän on juuri oikea henkilö jatkamaan työtämme.”

Haaranen kertoo ajatelleensa jo jonkin aikaa, miksei hän pyri aktiivisemmin puuttumaan tiedostamaansa eriarvoisuuteen.

”Olemme kaikki vastuussa toistemme hyvinvoinnista työyhteisössämme. Haluan näyttää esimerkkiä muille enemmistöjen edustajille, miten näissä asioissa voi olla proaktiivinen”, sanoo Haaranen. ”Minulla ei kuitenkaan ole kaikkia vastauksia – en usko, että kenelläkään yhdellä henkilöllä voi niitä olla. Sen vuoksi EDI-komiteallamme on niin keskeinen rooli monimuotoisuustyössämme.”

Tietotekniikan laitos on Aalto-yliopiston suurin ja yksi kansainvälisimmistä laitoksista 500 työntekijällään ja yli 60 kansalaisuudellaan. Siksi laitoksella on erityinen vastuu monimuotoisuustyössä. Vastaanottavan ja tasavertaisen työilmapiirin luominen on keskeinen menestystekijä myös jatkossa.

”Jos haluamme palkata ja pitää maailmanluokan osaajia, meidän tulee myös keskittyä henkilöstömme työhyvinvointiin”, sanoo Haaranen. ”Meidän tulee keskittyä vetovoiman lisäksi myös tarjoamaan loistava työympäristö.”

2020_Computer_Science_building_photo_Matti_Ahlgren_Aalto_University-8

Tietotekniikan laitos

Tietotekniikka yhdistää kaikkia aloja. Aalto-yliopistossa tietotekniikan tutkimus yhdistyy tieteen käytännönläheisiin sovelluksiin.

EDI-sessiot

EDI-keskustelutuokiot Aallon henkilökunnalle

EDI-keskustelutuokioissa (equity, diversity and inclusion) Aallon henkilökuntaa kokoontuu kuukausittain keskustelemaan, kuinka voimme työssämme edistää inkluusiota, monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta.

Oasis of Radical Wellbeing
  • ±Ęäľ±±ąľ±łŮ±đłŮłŮ˛â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Erdal Aydin
Nimitykset Julkaistu:

Erdal Aydin on nimitetty määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle

PhD Erdal Aydin on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on Kemiallisten prosessien säätö ja automaatio.
Raitapaitainen henkilö nojautuu valkoiseen pyöreään pylvääseen vihreää seinää vasten, kädet yhdessä
Nimitykset Julkaistu:

Emrecan Gulay aloitti data-agenttina Kauppakorkeakoulussa

Data-agentit tukevat koulunsa ja laitostensa tutkijoita tutkimusdatanhallintaan liittyvissä kysymyksissä.
Henkilö, jolla lyhyet tummat hiukset ja musta paita, kasvot sumennettu, vaalea harmaa tausta
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hironori Yoshida: “Koneiden tulee mukautua materiaaleihin, ei päinvastoin"

Muotoilun professori uskoo, että muotoilun tulevaisuus on epäsäännöllisyyden hyväksymisessä, ei sen poistamisessa. Hänen tutkimuksensa yhdistää muotoilun, tekoälyn ja robotiikan.
Professor Charles Cai
Nimitykset Julkaistu:

Charles Cai on nimitetty Associate Professorin tehtävään Biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle

PhD Charles Cai on nimitetty Aalto-yliopiston Biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle tenure track -urapolulle vakituiseen Associate Professorin tehtävään 1.8.2026 alkaen. Professuurin ala on Kestävät biotuotteet ja prosessit.