911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Laskennallisen päättelyn huippuyksikön johtaja, Aalto-professori Erkki Oja jää eläkkeelle

Erkki Oja on toiminut yhtäjaksoisesti 15 vuoden ajan Suomen Akatemian huippuyksikköjen johdossa lahjakkaiden tutkijoiden ympäröimänä.

Erkki Ojan johtaman Laskennallisen päättelyn huippuyksikön (COIN) tuoreimpia ja tärkeimpiä saavutuksia on maailman suurimman bakteerien genomitietoaineiston luominen. Tietoaineiston avulla voidaan selvittää perintötekijöiden, bakteerien ja sairauksien välistä yhteyttä. Pneumokokki on yksi tärkeimmistä taudinaiheuttajista, ja tutkimustulokset auttavat ymmärtämään sen leviämistä ja mutaatioita paremmin.

Toinen huippuyksikön tärkeistä tutkimusalueista liittyy automaattiseen puheentunnistukseen ja hakukoneisiin. Tutkimustuloksilla voi olla huomattavaa merkitystä esimerkiksi maissa, joissa lukutaito ei ole niin kehittynyt.

-    Omalla urallani minulla on ollut poikkeuksellinen kunnia saada tehdä töitä huippulahjakkuuksien kanssa, kuten akateemikko Teuvo Kohosen, ja Brownin yliopistossa Yhdysvalloissa Nobel-palkitun Leon Cooperin kanssa, Oja toteaa.

 Aalto-professori Ojalla itsellään on laaja tieteellinen tuotanto, joka keskittyy hahmontunnistuksen, konenäön, neuraalilaskennan ja koneoppimisen aihepiireihin. Hän kuuluu koneoppimisen ja data-analyysin alueella maailman viitatuimpien tutkijoiden joukkoon. Hän on toiminut akatemiaprofessorina vuosina 2000-2005 ja johtanut Suomen Akatemian myöntämiä tutkimuksen huippuyksikköjä yhtäjaksoisesti vuodesta 2000.

 Elokuussa 2013 Oja nimitettiin Aalto-professoriksi kolmantena Aalto-yliopiston tieteentekijänä. Professuuri on tarkoitettu poikkeuksellisen ansioituneelle henkilölle yliopiston urapolun huipulla.

-    Olen helpottunut, koska hallinto- ja opetusvastuut ovat jo siirtyneet seuraajilleni. Mutta koen samalla suurta haikeutta. Varsinkin uran loppuvuodet ovat olleet hyvin nautinnollisia, Oja kertoo tunnelmistaan.

Ojalla on ollut myös huomattava määrä tieteellisiä luottamustehtäviä, kuten International Association of Pattern Recognition -seuran Founding Fellow -jäsen, European Neural Network Societyn puheenjohtaja 2000-2005 ja Suomen Akatemian luonnontieteen ja tekniikan toimikunnan puheenjohtaja 2007-2012.

-   Nuoremmille tutkijoille haluan antaa neuvoksi, että kannattaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa pyrkiä oikeaan suuntaan. Haasteita ei saa pelätä, ja onneakin menestymiseen vaaditaan, Oja lisää.

Ella Bingham, Samuel Kaski, Jouko Lampinen ja Jorma Laaksonen ovat toimittaneet Erkki Ojalle juhlakirjan "Advances in Independent Component Analysis and Learning Machines". Kirja julkaistaan muutaman kuukauden kuluessa Academic Press / Elsevierin toimesta.

&²Ô²ú²õ±è;³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.