911

Uutiset

Lahjoitus mahdollisti uudenlaisen vesialan tohtorikoulun

Motivoiva ja yhteisöllinen polku kohti väitöskirjaa toteutetaan Maa- ja vesitekniikan tuki ry:n lahjoituksen ansiosta.
Vesi ja kehitys -tutkimusryhmän jäseniä vasemmalta: Pekka Kinnunen, Maija Taka, Lauri Ahopelto, Amy Fallon, Olli Varis ja Venla Niva. Kuva: Nita Vera.

Väitöstutkimus on monen asian summa. Tohtoriksi aikovan on osattava hahmottaa kokonaisuuksia, ajatella kriittisesti ja itsenäisesti sekä hallita tutkimusmenetelmät, kirjallisuus ja hyvät tieteelliset käytänteet. Osaamista pitää pystyä soveltamaan työelämässä, ja sitkeyttäkin tarvitaan.

Kannustavia toimintatapoja

Rakennetun ympäristön laitoksen Vesi ja kehitys -tutkimusryhmä on aloittanut hankkeen, jossa tohtorinkoulutukseen tuodaan uudenlaisia kestäviä ja kannustavia toimintatapoja. Nelivuotinen hanke käynnistettiin kahden miljoonan euron lahjoituksen turvin, jonka myönsi Maa- ja vesitekniikan tuki.

Ryhmässä tutkitaan ajankohtaisia globaaleja vesikysymyksiä, veden ja kehityksen vuorovaikutusta sekä kestävää teknologiaa. Mukana on tällä hetkellä kuusi tohtorikoulutettavaa, jotka ovat aloittaneet väitöstutkimuksensa vuonna 2017. Heitä ohjaavat professori Olli Varis ja apulaisprofessori Matti Kummu. Jatkuvaa lähitukea tarjoaa tutkijatohtori Maija Taka, joka toimii hankkeen koordinaattorina. Tiimillä on myös kansainvälinen ohjausryhmä, joka sparraa niin tutkimuksen sisältöjä kuin työtapojakin.

Ohjaus ja tuki tärkeää

”Ajatuksenamme on tehdä väitöskirjaan johtavasta prosessista henkilökohtaisen oppimisen polku, jonka varrella opitaan ja löydetään uutta”, kertoo Olli Varis.

Hankkeessa painotetaan niin ohjauksen ja tuen kuin vertaisoppimisenkin merkitystä. Väitöskirjaprosessi on systemaattinen, ja molemmat osapuolet sitoutuvat työn etenemiseen.

Tohtorikoulutettava Venla Niva valmistui kesäkuussa diplomi-insinööriksi ja tutkii nyt slummeja ja niiden asemaa kaupungin ja ympäröivän maaseudun välissä.  

”Tarkastelen vesiturvallisuuden ja slummiutumisen välisiä kytköksiä ja miten hallinto voisi ohjata kasvua kestäväksi. Ryhmästä on suuri apu työssäni, tapaamme tiiviisti ja olemme suurin piirtein samassa väitöstutkimuksen vaiheessa”, Niva kertoo.

Tulevaisuuden vastuullisia asiantuntijoita

Hankkeessa mukana olevista opiskelijoista hioutuu itsenäisiä ja osaavia tutkijoita, joilla on valmiudet toimia työelämässä myös tiedemaailman ulkopuolella.   

”Käytännön taidot sekä tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ovat meillä tärkeässä roolissa. Tavoitteenamme on kouluttaa tulevaisuuden osaajia, vastuullisia vesialan asiantuntijoita ja ongelmanratkaisijoita tarttumaan maailman suuriin haasteisiin”, Olli Varis linjaa.

Vesi ja kehitys -tutkimusryhmän tohtorikoulutettavat oppivat yhdessä, omia tutkimuskysymyksiä pohditaan usein muiden tiimiläisten kanssa.

”Mallimme on osoittautunut hyvin toimivaksi. Sitä on helppo soveltaa muillekin aloille”, Olli Varis sanoo.

aalto.fi/lahjoita
Aalto-yliopiston saamia lahjoituksia käytetään korkeatasoiseen opetukseen ja tutkimukseen. Verovähennyskelpoisten lahjoitusten alaraja on 850 euroa. Yliopisto voi ottaa vastaan myös testamenttilahjoituksia.

on julkaistu tammikuussa 2018. (issuu.com)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö puhuu valoisassa luokkahuoneessa kahden istuvan henkilön kanssa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors käynnistää kuusi uutta ohjelmaa ensi lukuvuodelle

Valitse alakohtainen ohjelma tekoälyn, bioteknologian, vesitalouden, mineraalien tai medtechin parista – tai liity monitieteiseen ohjelmaan, joka on avoin kaikilta tieteenaloilta tuleville tutkijoille.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.
Testing the drone in the PdP team Isaware project
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Avaruudesta opiskelijainnovaatioon Isawaren ja PdP:n yhteistyössä

Aallon ja Design Factoryn kansainvälisen verkoston opiskelijat tekivät yhteistyötä Isawaren kanssa Product Development Project -kurssilla kehittääkseen ratkaisuja laittomien kaivosten havaitsemiseen.