911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Kyberturvallisuus mediassa koskettaa meitä jokaista

Otaniemessä keskusteltiin tietotulvasta, tiedolla vaikuttamisesta ja yhä tärkeämmäksi tulevasta medialukutaidosta.
kyber_www2_fi_fi.jpg

jatkui Otaniemessä tiistaina 14. huhtikuuta. Tiedolla vaikuttamisesta ja sen merkityksestä sekä siitä, miten me tietoon suhtaudumme, kertoi Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori Jari Rantapelkonen. Nettipoliisi Marko Forss muistutti yleisöä, että nykyään on jo todennäköisempää joutua rikoksen uhriksi kyberympäristössä kuin muualla.

Ajankohtainen aihe luennosta toiseen

– Yleisöluennon aiheet ja ajankohtaisuus ovat saaneet paljon kiitosta. Juuri tänään luentopäivänä kyberturvallisuus mediassa on laajasti keskustelun kohteena. Tässä kohtaa muistuttaisin kuitenkin yleisöä termeistä, esimerkiksi tietomurto ja tietovuoto ovat kaksi eri asiaa, professori Jarno Limnéll totesi luennon alussa.

Nettipoliisi Marko Forss vertasi kyberturvallisuutta sosiaaliseen mediaan, josta kukaan ei muutamia vuosia sitten tiennyt vielä mitään.

– Kyberturvallisuus uhkineen ja mahdollisuuksineen tulee arkipäiväistymään, Forss pohti.

Seuraava ja viimeinen Kyberturvallisuus – mistä on kysymys -luento on tiistaina 5. toukokuuta klo 17–19 aiheesta .

. Seuraa aktiivista keskustelua Twitterissä #aaltokyber.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.