911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Kunniatohtori yllätettiin promootiopäivänä

Hollantilainen professori Hans Niemantsverdriet sai tekniikan korkeakoulujen yhteisessä tohtoripromootiossa kunniatohtorin arvonimen.
Hans Niemantsverdriet Professori, Eindhoven University of Technology, Hollanti

Hän työskentelee fysikaalisen kemian ja pintakemian professorina Eindhoven University of Technologyssa, Hollannissa.

- Kunniatohtorin arvon saaminen niinkin arvostetulta taholta kuin Aalto-yliopisto, on poikkeuksellisen iso kunnia. Olin erittäin onnellinen ja otettu, kun kuulin uutisesta, Niemantsverdriet kertoo.

Niemantsverdriet toimii Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun tieteellisen tutkimusryhmän puheenjohtajana. Hänellä on ollut merkittävä rooli korkeakoulun kehittämisessä ja sen strategisen toimintasuunnitelman muotoutumisessa.

Hänen perheensä ja kollegansa olivat myös iloisia Niemantsverdrietin puolesta. Hän nimittäin koki yllätyksen jo saapuessaan Suomeen, sillä hänen kolme tytärtään ja heidän ystävänsä olivat matkustaneet salaa paikanpäälle yllättääkseen hänet.

- Yllätys oli täydellinen, sillä tyttäreni olivat sopineet järjestävän tahon kanssa osallistumisesta kaikkiin juhlallisuuksiin, jopa illalliselle. Oli todella hienoa jakaa yksi elämäni kohokohdista perheeni kanssa, Niemantsverdriet iloitsee.

Yllätykset eivät päättyneet tähän, sillä promootioaktiin osallistuivat myös Niemantsverdrietin kolme läheistä kollegaa, sekä muun muassa hänen oman yliopistonsa rehtori ja yksi vararehtoreista. Lisäksi myös Alankomaiden Helsingin suurlähettiläs, Henk Swarttouw, osallistui seremoniaan.

- Ja kaikki tämä huomio tällaisen tavallisen professorin vuoksi. Olen todella kiitollinen, Niemantsverdriet hehkuttaa.

(facebook.com)

Tekniikan korkeakoulut juhlistivat 80-vuotista promootiotaivalta 10.10.2014 Otaniemessä. Promootioaktissa promovoitiin 346 tekniikan tohtoria ja kymmenen kunniatohtoria. Tekniikan korkeakoulut järjestivät yhteisen tohtoripromootion nyt toista kertaa. Järjestäjinä olivat Insinööritieteiden korkeakoulu, Kemian tekniikan korkeakoulu, Perustieteiden korkeakoulu ja Sähkötekniikan korkeakoulu.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Iäkkäämpi henkilö istuu lattialla turkoosin ja keltaisen säkkituolin välissä, kasvot sumeina
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi

Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Ihmisiä aaltoilevalla katutasanteella, vieressä korkea valkoinen kellotorni pilvisen taivaan alla
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin

Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.
Perhe poseeraa vuonon satamassa punaisten mökkien ja lumihuippuisten vuorten taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuono-elokuvalle Kultainen palmu Cannesissa – mukana joukko suomalaistekijöitä

Elokuvan yhteistuottajana on elokuvayhtiö Aamun Jussi Rantamäki, ja elokuvalla on myös suomalainen puku- ja äänisuunnittelija.
Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.