911

Uutiset

Kulttuuriaineistot uuteen käyttöön

Hack4FI-tapahtumassa luodaan museoiden ja arkistojen avoimista aineistoista jotain ihan uutta.
Photo: Kerttu Hakkarainen

Aalto Media Factoryssa järjestettiin helmikuun alussa kulttuuriaiheinen hackathon Hack4FI – Hack your heritage. Tapahtuman tarkoituksena on luoda muisti- ja kulttuuriorganisaatioiden avoimista digitaalisista aineistoista uusia tuotteita, palveluita ja konsepteja.

Avoimet digitaaliset kulttuuriaineistot voivat olla esimerkiksi valokuvia, videoita, lehtijuttuja, karttoja, ääntä, arkkitehtonista kuvastoa sekä tilastojen ja lukujen kaltaista metadataa.

– Hack4FI järjestettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Silloin aineistoista syntyi muun muassa pelejä, musiikkivideoita ja mobiilisovelluksia, kertoo tapahtuman projektipäällikkö Sanna Marttila.

Tänä vuonna tapahtumaan ilmoittautui sata osallistujaa, joista noin puolet on opiskelijoita. Monenkirjavaan osallistujajoukkoon kuuluu suunnittelijoita, muotoilijoita, taiteilijoita, ohjelmistokehittäjiä sekä tutkimus- ja opetusalan ihmisiä. Lisäksi mukana on aineistojaan avanneita muisti- ja kulttuuriorganisaatioita, kuten YLE Arkistot, Finna-hakupalvelu, Museovirasto, Kansallisgalleria ja Suomen valokuvataiteen museo. 

– Muisti- ja kulttuuriorganisaatioilla on ymmärrys aineistoista ja niiden taustoista, mutta ei välttämättä osaamista kehittää niistä uutta. Mielestäni on rohkeaa, että organisaatiot avaavat aineistojaan ja katsovat, mitä niistä syntyy, Marttila toteaa.  

Kulttuuriperintö kuuluu kaikille

Marttilan mukaan muisti- ja kulttuuriorganisaatiot ovat digitalisoineet aineistojaan paljon, mutta aineistoja ei vielä ole merkittävästi annettu kansalaisten saataville.

– Hack4FI:n taustalla on ajatus siitä, että muisti- ja kulttuuriperintö kuuluu kaikille. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus paitsi päästä katsomaan aineistoja, myös käyttää ja hyödyntää niitä uudelleen.

Samaa mieltä on tapahtumaan osallistunut Nykytaiteen museo Kiasman erikoissuunnittelija Sanna Hirvonen. Hän edustaa tapahtumassa Kansallisgalleriaa, johon kuuluvat Kiasman lisäksi Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseot.

– Mielestäni aineistojen avaaminen kuuluu julkisin varoin rahoitettujen taideinstituutioiden tehtäviin.

Hirvosen mukaan Kansallisgalleria on viimeisen parin vuoden aikana tehnyt paljon aineistoavauksia – ne sisältävät sekä taidekokoelmien metadataa että erilaisia kuva-aineistoja. Metadatalla tarkoitetaan esimerkiksi tietoja taideteosten nimistä, tekijöistä ja hankintavuosista. Kuva-aineistoihin kuuluu muun muassa Hugo Simbergin ottamia valokuvia ja kuvia Kiasman museorakennuksesta.

– Metadatasta voisi tehdä visualisointeja, jotka näyttävät aineistomme jossain kiinnostavassa valossa. Kiasma-rakennuksen kuvista taas voisi kehittää vaikka matkailuun tai arkkitehtuuriin liittyvän sovelluksen, Hirvonen havainnollistaa.

Työ jatkuu tulevina viikkoina

Tyypillisesti hackathonit ovat viikonlopun ajan kestäviä tapahtumia, joissa koodataan yötä myöten mobiili- ja verkkosovelluksia. Hack4FI:ssa yöt oli kuitenkin varattu nukkumiselle, eikä mitään valmista ollut tarkoitus saada yhdessä viikonlopussa aikaan.

Hack4FI-tapahtuma oli vasta lähtölaukaus varsinaiselle työlle, sillä tapahtumassa muodostetut joukkueet jatkavat ideoittensa jalostamista vielä monen viikon ajan.

Maaliskuun loppuun mennessä joukkueilla pitää olla valmiina jotain konkreettista, kuten prototyyppi, video tai toiminnallinen demo. Sen voi halutessaan ilmoittaa mukaan kilpailuun, jonka voittaja julkistetaan Hack4Fi-loppugaalassa 13. huhtikuuta.

Hack4FI:n taustalla on menestyksekäs tanskalainen konsepti Hack4DK (http://hack4.dk/).

Hack4FI:n järjestää (avoinglam.fi) yhteistyössä Aalto-yliopiston ja (mediafactory.aalto.fi) kanssa. Tapahtumaa rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Hack4FI:n verkkosivut:

Teksti: Tea Kalska
Kuva: Kerttu Hakkarainen

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.