911

Uutiset

Koulutusvientiä Aallosta Shanghaihin

Aalto-yliopisto on kumppanina perustamassa uutta muotoilun ja innovaatioiden instituuttia Kiinaan ja tuottamassa opetusta.

Kiinan opetusministeriö on hyväksynyt Aalto-yliopiston ja shanghailaisen Tongji-yliopiston yhteisen hakemuksen uudenlaisen muotoilun ja innovaatiotoiminnan kansainvälisen instituutin perustamiseksi. Shanghai International College of Design and Innovation, lyhyemmin Shanghai D&I, aloittaa toimintansa vuonna 2017.

Ohjelmat Aallon malliin

Aalto tuottaa noin kolmanneksen kaikesta Shanghai D&I:n opetussisällöstä.  Aalto ja Tongi-yliopisto ovat kehittäneet opetussuunnitelmaa käyttäen pohjana Aallon nykyisiä, korkeatasoisia maisteriohjelmia, kuten International Design Business Management, Creative Sustainability ja Collaborative and Industrial Design, sekä monialaista Aaltonaut-sivuainetta.

- Uudessa Shanghai D&I:ssä olisi alkuun neljä koulutusohjelmaa. Aloitamme yhteistyön opetuksella, mutta tarkoitus on laajentaa sitä myöhemmin myös tutkimukseen, kertoo Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen johtaja, professori Turkka Keinonen.

Yhteisenä tavoitteena on saada instituuttiin huippulahjakkaita opiskelijoita. Siksi esimerkiksi opiskelijavalinnassa otetaan mallia Aallossa hyviksi koetuista valintakriteereistä ja -mekanismeista.

Osa Kiinan koulutusuudistusta

Shanghai D&I on osa Tongji-yliopistoa, jonka kanssa Aalto-yliopisto on tehnyt tiivistä yhteistyötä jo vuosia. Tongji on Kiinan 15 parhaan yliopiston joukossa ja johtava muun muassa arkkitehtuurin ja yhdyskuntasuunnittelun alueilla.

- Uuden instituutin myötä Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle avautuu entistä parempia mahdollisuuksia kansainväliseen yhteistyöhön, iloitsee Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Shanghai D&I:n tavoitteet ovat korkealla: se on osa koko Kiinan koulutuksen uudistamista. Kiina tavoittelee muutosta uutta luovaksi ja kestävälle pohjalle rakentuvaksi teollisuusmaaksi, ja koulutus luo pohjan ja osaamisen tälle muutokselle. Shanghai on Kiinan suurin kaupunki ja tärkeä koulutuksen, tutkimuksen ja liike-elämän keskus, ja se tavoittelee myös asemaa muotoilun ja innovaatioiden keskuksena. Niin Shanghain kaupunki kuin Kiinan opetusministeriökin ovat toiminnan vahvoja tukijoita.

Shanghai D&I:n dekaanina toimiva professori Lou Yongqi toteaa instituutin olevat tulosta Aallon ja Tongjin pitkäaikaisesta yhteistyöstä.
- Shanghai D&I toteuttaa aivan uudenlaista yhteistyömallia designin ja innovaatioiden alalla. Voimme tutkia isoja monialaisia ongelmia, ja Shanghai voi toimia tässä erinomaisena laboratoriona, Lou kertoo.

Otaniemen kampuksella on kohtaamispaikka Tongji Lounge, jossa järjestetään Aalto-yliopiston Tongji-yhteistyöhön liittyviä tilaisuuksia. Kuva: Aalto-yliopisto Mikko Raskinen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.