911

Uutiset

Koneinsinöörikiltalaiset rakensivat sairaalaklovneille kulkupelin Uuteen lastensairaalaan

Vapaaehtoisprojektissa oli mukana yli 20 kiltalaista.
Koneinsinöörikillan opiskelijoita Uudelle lastensairaalalle rakentamansa Punanenäbiilin ympärillä

Aalto-yliopiston kone- ja rakennustekniikan opiskelijoiden ainejärjestö Koneinsinöörikilta tarttui toimeen, kun Uusi lastensairaala toivoi uutta työvälinettä Sairaalaklovnit ry:n toimintaan. Järjestön klovnit kiertävät sairaaloiden lastenosastoilla ilahduttamassa potilaita ja heidän perheitään.

Punanenäbiiliksi nimetty liikkuvan vastaanottopisteen ja esiintymislavan yhdistelmä on varusteltu istuimella, luukusta esiin nostettavalla nukketeatterilla sekä kevyellä äänentoistolaitteistolla. Vaunun sisällä on valaistu pleksilasimaailma, jota voi ihastella kurkistusikkunan kautta.

Työtunteja ei Design Factoryn pajalla laskettu.

”Lasten ja Uuden lastensairaalan hyväksi tehtävä työ innosti kiltalaisia, joten oli helppoa saada suuri joukko vapaaehtoisia mukaan. Moni tuli kesällä työpäivän jälkeen rakentamaan iltamyöhäiseen asti”, sanoo Koneinsinöörikillan puheenjohtaja Joona Stenman.

Valmis Punanenäbiili luovutettiin Sairaalaklovnit ry:lle syyskuussa Uuden lastensairaalan avajaisissa.

”Punanenäbiili on toivottu lisä työhömme ja auttaa monipuolistamaan toimintaamme. Aiomme esimerkiksi pitää vaunun kanssa viikoittain vastaanottoa, jonne voi tulla moikkaamaan klovneja. Näin olemme paremmin sairaalan potilaiden tavoitettavissa”, kertoo Sairaalaklovnit ry:n taiteellinen johtaja Kari Jagt.

”Sairaalaklovnit ovat toimineet Lastenklinikalla jo 16 vuotta. On hienoa, että myös heidän toimintansa on huomioitu näin hienolla tavalla Uuden lastensairaalan avautuessa. Punanenäbiili on huikea”, kommentoi toimialajohtaja Jari Petäjä.

Koneinsinöörikillan Joona Stenman viimeistelee Uuden lastensairaalan Punanenäbiiliä

Vastaanottovaunu on lavastussuunnittelija Juho Lindströmin käsialaa. Koneinsinöörikilta vastasi laitteen rungon, mekaniikan ja sähköisten ominaisuuksien suunnittelusta.

Sairaalaympäristö edellytti huolellista suunnittelua esimerkiksi käytettävien materiaalien ja maalien sekä turvallisuuden kannalta. Kilta sai myös apua ja tukea monilta yrityksiltä: esimerkiksi Etra auttoi levyjen leikkauksen kanssa ja Rengastalo lahjoitti pyörät.

”Tuntuu hienolta, että osaamiseemme luotettiin ja meitä pyydettiin mukaan projektiin. Kilta pitää myös jatkossa huolta Punanenäbiilistä, jos sille tulee huolia”, Stenman sanoo.

Sairaalaklovnien Kari Jagt kiittelee kiltalaisia hienosti sujuneesta yhteistyöstä.

”Emme voi kuin ihmetellä, miten löytyi näin paljon vapaaehtoisia, jotka laittoivat niin paljon aikaansa tämän eteen. Olemme ymmyrkäisen kiitollisia sitoutuneisuudesta, asiantuntijuudesta ja lämpimästä yhteistyöstä. Syvä sairaalaklovnien kiitos ja kumarrus!”

äپٴᲹ:

Joona Stenman, Koneinsinöörikilta ry
p. 040 843 6591
joona.stenman@aalto.fi

Kari Jagt, Sairaalaklovnit ry
p. 041 535 6599
kari@sairaalaklovnit.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.