911

Uutiset

Kohti muotoilun tiedotuskeskusta – osallistu kyselyyn ja vaikuta!

Suomalaisen muotoilun edistäminen saa lähitulevaisuudessa lisävoimia, kun Suomeen perustetaan muotoilun tiedotuskeskus.
Suomalaisen muotoilun menestystekijät

Suomalaisen muotoilun edistäminen saa lähitulevaisuudessa lisävoimia, kun Suomeen perustetaan muotoilun tiedotuskeskus. Se vahvistaa suomalaisen muotoilun näkyvyyttä kotimaassa ja kansainvälisesti. Kutsumme sinut mukaan osallistumaan kyselyyn, jonka tuloksia hyödynnetään tiedotuskeskuksen tehtävien täsmentämisessä ja siten muotoilualan kehittämisessä.

Vastaaminen vie noin 10–15 minuuttia. Vastaaminen tapahtuu anonyymisti. Vastaathan 24. syyskuuta mennessä.

Koko alan kehitystä palvelevan tiedotuskeskushankkeen takana ovat Aalto-yliopisto, Design Forum Finland, Designmuseo, Grafia ry, Helsinki Design Week (Luovi Productions Oy) ja Ornamo ry. Kyselyn tulokset julkaistaan hankekumppanien kanavissa syksyn aikana.

Kyselyn linkkiä jakavat kaikki hankekumppanit, joten saatat saada sen useamman kerran. Pyrimme näin tavoittamaan alan toimijat mahdollisimman hyvin.

Jotta pääset vastaamaan kyselyyn, selaimessasi tulee olla evästeet sallittuna. Mikäli yllä oleva linkki ei avaudu klikkaamalla, kopioi se selaimesi osoiteriville.

Please note that we’ll be conducting another survey in English later in the autumn.

Muotoilualaa kokoavalle hankkeelle vetäjä

Tavoitteena on vahvistaa suomalaisen muotoilun näkyvyyttä kotimaassa ja kansainvälisesti sekä tiivistää alan toimijoiden yhteistyötä.

Lue lisää
mustapaitainen nainen hymyilee, taustalla raidallinen verho
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.