911

Uutiset

Kohti kestävää pakkausteollisuutta - Madhawa Basnayaka kehittää ekologisia ja älykkäitä pakkauksia

Basnayakan Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksessa tekemä väitöstutkimus tähtää älykkäisiin pakkausratkaisuihin, jossa biomateriaali korvaa elektroniikan muoviosat.
A portrait of Madhawa Basnayaka wearing a red sweater.
Photo: Kristina Tsvetkova

Huimassa kasvussa olevalla pakkausteollisuusalalla on lisääntyvä tarve pakkaustuotteille, jotka mahdollistavat paitsi pakkausten valvonnan ja jäljittämisen, myös niiden sisäolosuhteiden seurannan. Etäluennan ja älykkyyden tuominen pakkauksiin tuo niihin myös elektroniikan muoviosia. Madhawa Basnayaka kehittää väitöstutkimuksessaan älykkäitä pakkausratkaisuja, joissa fossiilipohjaiset materiaalit korvaa ligniinipitoinen biomateriaali.

”Etsin ratkaisuja siruttomalle RFID-tagille, jonka avulla voidaan seurata pakkauksia ja aistia niiden olosuhteita. Tähän tarvitaan materiaaleja, jotka ovat herkkiä esimerkiksi kosteuden ja lämpötilan muutoksille sekä pakkaukselle kuljetuksen aikana tapahtuville mekaanisille vaurioille”, kertoo Basnayaka.

Haasteita riittää, sillä siinä missä elektronisen RFID-tagin siruun voidaan koodata rajaton määrä dataa, on tieto olosuhteista nyt kerättävä niille herkkien materiaalien avulla. Avainasemaan nousee materiaalien herkkyyden täsmällinen hallinta. Basnayaka ottaa haasteet vastaan ja on innostunut väitöstutkimuksesta, jolla on konkreettinen tavoite: biohajoavista materiaaleista valmistettu älykäs pakkausratkaisu.

”Kestäville ja älykkäille pakkauksille on kysyntää monilla aloilla, erityisesti ruoka-, lääke- ja kosmetiikkatuotteiden kuljetuksissa. Markkinat ovat valtavat.”

Sri Lankasta Viron kautta Suomeen

Nuoresta iästään huolimatta Basnayaka on ehtinyt opintojen ohella hankkia myös kansainvälistä työkokemusta. Hän suoritti luonnontieteiden kandidaatin opinnot kotimaansa Sri Lankan Peradeniyan yliopistossa, mitä seurasivat työt yliopisto-opetuksen parissa sekä tekstiilialan palveluksessa.

Maisteriksi Basnayaka valmistui Tarton yliopistosta pääaineinaan materiaalitieteet ja kestävä energetiikka. Virossa hänet piti opintojen ohella kiireisenä työ tietoliikenneyhtiö Ericssonilla, jossa hän teki elektroniikan komponenttien, laitteistojen ja ohjelmistojen suunnittelua ja testausta.

”Väitöstyössäni pääsen yhdistämään materiaalitieteiden ja elektroniikan osaamistani. Bioinnovaatiokeskuksen monitieteinen projekti on juuri sitä, mitä hain. Väitöstutkimus on nelivuotinen matka, jota edistää aito motivaatio aihetta kohtaan.”

Entä minne tie johtaa tohtoritukinnon jälkeen?

”Voisin nähdä itseni teollisuudessa tiiminvetäjänä.”

Virossa Basnayaka ehti asua lähes neljä vuotta. Myös Suomeen hän on kotiutunut hyvin.

”Nautin luonnosta ja neljästä vuodenajasta. Aion pian aloittaa suomen kielen opinnot. Olen opiskellut myös viroa ja suomen kielessä tuntuu olevan paljon yhtäläisyyksiä sen kanssa.”

Jatko-opinnoilta ja väitöstutkimukselta jäävä vapaa-aikaa kuluu urheilun parissa.

”Pelaan krikettiä ja rugbya täkäläisissä seuroissa. Käyn myös kuntosalilla. Haluan pitää itseni kiireisenä ja urheilu on hyvää vastapainoa akateemiselle työlle.”

Teksti: Marjukka Puolakka

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.
Näytöllä 3D-aivokuva, jossa värikkäät hermoradat läpinäkyvässä pään mallissa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä

Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.