Kemira lahjoittaa 250 000 euroa Aalto-yliopistolle
Kemira Oyj:n hallitus on päättänyt lahjoittaa 250 000 euroa Aalto-yliopiston säätiöpääomaan. Yhtiö haluaa osallistua suomalaisen huippuosaamisen kehittämiseen ja tulevaisuuden kilpailukyvyn rakentamiseen.
Korkeakouluyhteistyössä Kemiran tavoitteena on tukea yhtiön kannalta tärkeiden alojen tutkimuksen ja koulutuksen korkeaa tasoa, riittävän osaamispohjan luomista sekä uusien asiantuntijoiden rekrytointia. Kemira pitää yhteistyötä myös mahdollisuutena verkostoitua kansainvälisesti yliopistojen, yritysten ja muiden yhteisöjen välillä.
– Tukemiemme yliopistojen tutkimuksen avainalueet ovat hyvin linjassa Kemiran strategian kanssa. Tarjoamme asiakkaidemme resurssitehokkuutta parantavaa asiantuntemusta, sovellusosaamista ja kemikaaleja. Haluamme myös edistää digitalisaatiota, joka tarjoaa entistä älykkäämpiä hallinta- ja valvontapalveluita, joilla asiakkaidemme prosessinhallinta yhdistetään globaaliin sovellusasiantuntijaverkostoomme, kemianosaamiseemme sekä oikeisiin tuotteisiin ja teknologioihin. Resurssitehokkuuden ja digitalisaation teemoja tutkivien tukeminen ja tulevaisuuden tekijöiden koulutus on siksi luontevaa meille, toteaa Kemiran teknologiajohtaja Heidi Fagerholm.
– Aalto-yliopiston edeltäjät ja Kemira ovat tehneet yhteistyötä jo vuosikymmeniä. ۳ٱٲö jatkuu tiiviinä erityisesti digitalisaation ja kemian tekniikan aloilla, joilla Aalto on vahva osaaja. Kiitämme lämpimästi pitkäaikaista yhteistyökumppaniamme arvokkaasta lahjoituksesta, sanoo rehtori Tuula Teeri.
Kemira Oyj lahjoitti myös 200 000 euroa Åbo Akademin säätiöpääomaan.
Lue lisää uutisia
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”
Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin
Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.