911±¬ÁÏÍø

Opiskelijan opas

Uutiset

Kela lähetti maksumuistutuksen maksamattomasta terveydenhoitomaksusta

Korkeakouluopiskelija saa Kelasta maksumuistutuksen, jos hän suorittaa tutkintoa ja on ilmoittautunut läsnä olevaksi viimeistään 31.1.2023, mutta ei ole maksanut terveydenhoitomaksua eräpäivään mennessä.

Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksun eräpäivä oli 31.1.2023 niillä opiskelijoilla, jotka suorittavat tutkintoa ja ovat ilmoittautuneet kevätlukukaudelle läsnä oleviksi viimeistään 31.1.2023. Maksuvelvollisia opiskelijoita on yhteensä noin 275 000. Heistä suurin osa eli noin 213 000 maksoi maksun eräpäivään mennessä.

Maksu on kuitenkin vielä maksamatta noin 56 000 opiskelijalla. Kela on nyt lähettänyt näille opiskelijoille maksumuistutuksen, johon on lisätty laissa säädetty 5 euron kiinteä viivästymismaksu.

– Ymmärrämme, että maksun maksaminen voi unohtua arjen keskellä. Onneksi sen ehtii vielä hoitaa maksumuistutuksen saatuaan, sanoo Kelan lakipalveluryhmän perintätiimin päällikkö Emmi Lehtonen.

Eräpäivän jälkeen maksun maksoi noin 4 500 opiskelijaa. Kela on lähettänyt maksumuistutuksen myös heille, mutta se koskee pelkkää viivästymismaksua.

Kaikki terveydenhoitomaksua koskevat kirjeet voi lukea myös OmaKelassa. Opiskelija voi myös halutessaan luopua paperipostista kokonaan, jolloin kirjeet lähetetään jatkossa pelkästään OmaKelaan. Opiskelija saa valintansa mukaan tekstiviestin tai sähköpostin, kun kirje on luettavissa OmaKelassa.

Kelalle maksettava korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu kattaa opiskelijalle kaikki Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) palvelut. Muita palvelu- tai käyntimaksuja ei peritä. Vuonna 2023 terveydenhoitomaksu on 36,80 euroa lukukaudessa.

(www.epressi.com)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Insinöörikettu matkalaukun kanssa lähdössä vaihtoon.
Opinnot Julkaistu:

Tekniikan alan opiskelija! Opiskelijavaihdon täydennyshaun paikat on julkaistu

Vaihda maisemaa ensi kevääksi! Tekniikan alan täydennyshakuun tulevat paikat on julkaistu. Haku aukeaa 31.8. ja päättyy 18.9. klo 16.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Henkilöitä pöydän ääressä kirkkaassa sisätilassa, kasvot blurattuina, jutellen ja taputtaen.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Opiskelijoille lisää valinnanvaraa kieltenopiskeluun – neljä pääkaupunkiseudun yliopistoa avaavat tarjontansa

Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Taideyliopisto ja Hanken ovat käynnistäneet uuden kieltenopiskelua edistävän verkoston.
Sininen megafoni lähettää viivoja avoimen vihkon viivoitetuille sivuille
Opinnot Julkaistu:

Sisun opintojen rakenne -oletusnäkymä vaihtuu

Opintojen rakenteen uudistettu näkymä on ensisijainen tapa suunnitella opintosi.