911

Uutiset

Kauppakorkeakoulun maisteriohjelma Financial Timesin rankingissa sijalla 46

Ranking listasi maailman 100 parasta johtamisen maisteriohjelmaa.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu säilytti asemansa Financial Times -lehden 10.9.2018 julkistamassa ”FT Masters in Management 2018” -rankingissa. Sijoitus oli nyt 46., kun se oli vuosi sitten 45. ja vuonna 2016: 51. Vuosittain julkaistava ranking mittaa muun muassa valmistuneiden työllistymistä, palkkakehitystä ja maisteriohjelmien kansainvälisyyttä.

Financial Timesin rankingissa asetettiin järjestykseen maailman 100 parasta johtamisen maisteriohjelmaa. Ranking perustuu sekä kauppakorkeakouluista valmistuneiden antamiin tietoihin ja arvioihin että koulujen tuottamaan tilastoaineistoon. Rankingiin vastaavat kolme vuotta aikaisemmin valmistuneet maisterit.

Financial Times -rankingin paras Masters in Management -ohjelma oli sveitsiläisen University of St Gallenin johtamisen maisteriohjelma. Sama ohjelma oli kärjessä myös vuonna 2017.

Kansainvälinen 30 kauppakorkeakoulun yhteinen sijoittui rankingissa tänäkin vuonna sijalle 9. Suomessa CEMS-ohjelman voi suorittaa vain Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.

äپٴᲹ:
Ingmar Björkman, dekaani
Aalto-yliopisto, Kauppakorkeakoulu
040 704 0291
ingmar.bjorkman@aalto.fi

Timo Saarinen, varadekaani, opetus ja oppiminen
Aalto-yliopisto, Kauppakorkeakoulu
050 584 9272
timo.saarinen@aalto.fi
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026