911

Uutiset

Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Krista Kuuttiniemi

”Yliopistoelämä oli arvokasta aikaa, jota muistelen lämmöllä. Lahjoitus tuntui mielestäni oikealta tavalta osoittaa arvostustani Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulua kohtaan.”
Krista Kuuttiniemi.
Kauppakorkeakoulun alumni Krista Kuuttiniemi.

Kertoisitko itsestäsi? 

Olen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumni ja työskentelen taloustieteen konsultoinnissa analyytikkona. Aloitin opintoni vuonna 2014 ja valmistuin kauppatieteiden maisteriksi taloustieteen pääaineesta vuonna 2019. Sivuaineinani suoritin yritysjuridiikan opinnot, Information Technology Programme (ITP) -ohjelman ja kansainvälisen sivuaineen eli vaihto-opintojakson.

Kertoisitko opiskeluajoistasi: millaista oli opiskella Kauppakorkeakoulussa?

Opiskeluaikani oli todella antoisaa. Olin aktiivisena monessa eri opiskelijajärjestössä (muun muassa NESU, Slush, Aaltoes, Aalto Economics), ja opinnot olivat kiinnostavia. Koen, että opiskeluaikana on mahdollista rakentaa hyvin monipuolinen ja omannäköinen yliopistokokemus. Oli palkitsevaa haastaa itseään kurssien parissa, pohtia yhdessä ystävien kanssa kurssien vaikeita aiheita, rakentaa jotain hyödyllistä järjestötoiminnan kautta ja nauttia riemukkaista tapahtumista. 

Mieleenpainuvia muistoja yliopistoelämästä on useita. Tärkeimmät muistoni liittyvät kuitenkin tilanteisiin, joissa olen ollut silloiseen kokemukseeni suhteutettuna hieman liian suurissa saappaissa rakentamassa jotain sellaista, jonka olen kokenut merkitykselliseksi ja jännittäväksi. Koenkin, että eniten iloa järjestötoiminnasta saa siten, että on itsekin valmis antamaan toiminnalle paljon. Mielestäni on hienoa, miten paljon vastuuta ja vaikuttamismahdollisuuksia opiskelijajärjestöissä voi saada, jos näitä on valmis ottamaan vastaan.

Alumneille suosittelisin lämpimästi alumnitoimintaan osallistumista itselle sopivalla tavalla.

Krista Kuuttiniemi, Kauppakorkeakoulun alumni ja lahjoittaja.

Kertoisitko urastasi ja siitä millaisia eväitä sait opinnoista urallesi?

Valmistumiseni jälkeen olen toiminut taloustieteen konsultoinnin tehtävissä, ja toki tällä alalla taloustieteen pääaineopinnoista on ollut suuresti hyötyä. Taloustieteen laitoksen tuottama laadukas opetus, mielenkiintoiset kurssit ja avuliaat professorit ovat varmasti osaltaan myös ohjanneet uravalintaani. Lisäksi koen, että yliopiston virikkeellisellä ilmapiirillä ja sen tarjoamalla joustavuudella on ollut suuresti vaikutusta, sillä näiden ansiosta minulla oli mahdollisuuksia ja aikaa kehittyä sekä löytää mielekkäitä tavoitteita. 

Mikä inspiroi sinua lahjoittamaan Kauppakorkeakoululle? 

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu ja opiskeluaikani ovat pitkälti muovanneet polkuani ja olen kiitollinen yliopistolleni sekä ihmisille, jotka ovat minua siellä auttaneet. Yliopistoelämä oli arvokasta aikaa, jota muistelen lämmöllä. Lahjoitus tuntui mielestäni oikealta tavalta osoittaa arvostustani Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulua kohtaan.

Onnittelusi 110 vuotta täyttävälle Kauppakorkeakoululle?

Onnea Kauppakorkeakoululle kunnioitettavasta 110 vuoden iästä! Uskon, että Kauppakorkeakoulu on vaikuttanut positiivisesti monen elämään, sekä Kauppakorkeakoulun sisällä että myös yhteiskunnassamme laajemmin. Olen luottavainen, että jatkatte hyvää työtänne Kauppakorkeakoululla tulevaisuudessakin.

Terveisesi Kauppakorkeakoulun alumneille ja nykyisille opiskelijoille?

Opiskelijoita haluaisin rohkaista kokeilemaan itseä kiinnostavia asioita, oli kyse sitten kurssivalinnoista, opiskelijajärjestötoiminnasta tai tapahtumiin osallistumisesta. Pandemia-aika on varmasti muovannut etenkin viime vuosina aloittaneiden opiskelijoiden kokemuksia yliopistoelämästä. Haluan rohkaista kaikkia opiskelijoita, mutta etenkin heitä, jotka eivät ole ehtineet vielä kunnolla nauttimaan opiskelijaelämästä, lähtemään elämän normalisoituessa rakentamaan haluamaansa yliopistokokemusta. 

Alumneille taas suosittelisin lämpimästi alumnitoimintaan osallistumista itselle sopivalla tavalla, joko Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tai opiskelija/alumnijärjestöjen kautta. Muistan itse opiskelijana olleeni todella innoissani mahdollisuudesta tavata alumneja ja oppia heiltä, ja uskon että moni nykyinen opiskelija kokee samoin.

Lämpimät kiitokset sinulle Krista koulumme tukemisesta ja tarinasi jakamisesta!

Lue lisää lahjoittamisesta

Kauppakorkeakoulun rakennus ulkoa kuvattuna

Lahjoittajaterveiset

Kauppakorkeakoulun lahjoittajien tervehdyksiä Kauppakorkeakoululle.

Kauppakorkeakoulu
Kauppakorkeakoulun opiskelijoita koulun edustalla

Kauppakorkeakoulu – tulevaisuutta rakentamassa

Me Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta kouluttamalla tulevaisuuden osaajia.

Kauppakorkeakoulu
Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan.

Kauppakorkeakoulu
Kauppakorkeakoulun alumneille
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiisiä rakennuksia, raitiovaunukiskoja ja taustalla järvi ja metsä
Mediatiedotteet Julkaistu:

St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen

Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.