911

Uutiset

Kauppakorkeakoulu osallistuu vuoden 2023 Positive Impact Rating -arviointiin

Positive Impact Rating (PIR) on kauppakorkeakoulujen kansainvälinen arviointi, jossa opiskelijat arvioivat oman koulunsa toimintaa kestävän kehityksen ja vastuullisuuden osalta.
two economics students
Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta

Kauppakorkeakoulun kandidaatti- ja maisteriopiskelijat pääsevät jälleen arvioimaan oman koulunsa valmiutta vastata kestävyyshaasteisiin, sillä koulu osallistuu kauppakorkeakoulujen kansainväliseen Positive Impact Rating (PIR) -arviointiin. Vuoden 2022 PIR-arvioinnissa Kauppakorkeakoulu arvioitiin toiseksi ylimmälle tasolle (4/5).

Opiskelijajärjestö KY organisoi tiedonkeruun yhdessä Kauppakorkeakoulun henkilökunnan kanssa jakamalla linkin 28.2.2023 asti avoinna olevaan arviointikyselyyn muun muassa uutiskirjeessään. Kyselyyn vastaaminen on erinomainen mahdollisuus vaikuttaa koulun kehitykseen ja saada mielipiteensä kuulluksi.

PIR logo, 2023

”Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat paitsi ensisijaisen tärkeitä myös se lähtökohta, josta toimintaa tulisi tarkastella. Kestävämmän huomisen rakentaminen edellyttää konkreettisia tekoja, ja teot puolestaan edellyttävät ymmärrystä siitä, millä tavoin toimintaa voisi ja kannattaisi edistää. Onkin tärkeää, että opiskelijamme pääsevät vaikuttamaan siihen, millä tavoin kestävän kehityksen teemat huomioidaan toiminnan kehittämisessä. Opiskelijoilla on sekä merkittävää osaamista että valtavaa halua vaikuttaa yhteiseen tulevaisuuteemme”, sanoo Laura Nikola, joka vastasi KY:n hallituksessa kestävästä kehityksestä vuonna 2022.

Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki arvostaa opiskelijoiden antamaa palautetta ja toivoo, että mahdollisimman moni kandi- ja maisteriopiskelija vastaa kyselyyn.

”PIR-kysely antaa meille arvokasta palautetta kestävän kehityksen teemojen huomioimisesta opetuksessamme. Haluamme Aalto-yliopistossa rakentaa kestävää tulevaisuutta ja Kauppakorkeakoululla seuraamme tarkasti tämän vuotuisen kyselyn tuloksia.”

Asiantuntijoiden, kansalaisjärjestöjen ja opiskelijoiden luoma arviointi

PIR-kyselyssä opiskelijoille esitetään sekä monivalintakysymyksiä että avoimia kysymyksiä, jotka koskevat muun muassa koulun opetus- ja toimintakulttuuria ja sitoutumista yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tuloksena Kauppakorkeakoulu saa tiedon omasta sijoittumisestaan viisiportaiselle kestävän kehityksen asteikolle sekä välineitä, joita se voi käyttää kehitystyössään.

”PIR on suunniteltu välineeksi, jonka avulla kaupallista korkeakoulutusta voidaan kehittää ja parantaa. Se auttaa kauppakorkeakouluja ymmärtämään, mitä myönteinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen tarkoittaa opiskelijoiden näkökulmasta. PIR korostaa, että parhaissakin kouluissa on parantamisen varaa”, toteaa Positive Impact Rating -järjestön puheenjohtaja Katrin Muff.

PIR-arvioinnin ovat luoneet kaupallisen korkeakoulutuksen asiantuntijat yhdessä maailmanlaajuisten kansalaisjärjestöjen, kuten WWF:n (World Wildlife Fund), Oxfamin ja YK:n Global Compactin kanssa. Myös kansainväliset opiskelijajärjestöt oikos, AIESEC ja Net Impact ovat osa PIR:iä, jota tukevat VIVA Idea ja Fehr Advice.

Vuoden 2023 PIR-arvioinnin tulokset julkaistaan kansainvälisessä tapahtumassa keväällä 2023.

Lisätietoja arvioinnista:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Kyltti lukee 'Made in 911' ja alla iso 'A'. Läpinäkyvät kuplatuolit etualalla.
Yliopisto Julkaistu:

Matti Lehden nimikkorahaston apurahat vuodelle 2026 on myönnetty

Matti Lehden rahastosta myönnetään apurahoja digitaalisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.