911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Kauppa- ja taloustieteet ja tietotekniikka sadan parhaan joukossa maailmanlaajuisesti

Times Higher Educationin yliopistovertailu perustuu muun muassa kansainvälisyyteen ja tutkimusviittauksiin.
Kauppa- ja taloustieteiden sijoitus 66 infografiikkana
Kauppa- ja taloustieteet kiri THE:n rankingissa 18 sijaa ylöspäin.

Aalto-yliopisto nousi sijalle 66 maailmassa Times Higher Educationin (THE) kauppa- ja taloustieteiden alan (business & economics) tuoreessa yliopistovertailussa. Vuosi sitten sijoitus oli 84. Tietotekniikan alan (computer science) ranking-listauksessa Aalto-yliopisto sijoittui 88:nneksi, vuosi sitten sijoitus oli 86. Insinööritieteissä (engineering) sekä humanististen ja taidealojen listauksessa viimevuotinen sijoitus välillä 101–125 säilyi.  

Times Higher Education on yksi merkittävimmistä yliopistojen vertailuista eli ranking-listoista. Se mittaa menestystä kansainvälisyyden, tutkimuksen, viittausten, opetuksen ja yrityksiltä saatavan tutkimusrahoituksen alueilla, yhteensä 18 indikaattorilla.

Ala- ja aihekohtaiset vertailut ovat Aallolle relevantimpia kuin yleiset vertailut, koska yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen. Maailmassa on laskutavasta riippuen noin 17 000–22 000 yliopistoa.

Lue lisää: 

Rankingit

Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 9. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja...

Lue lisää yliopistojen vertailuista
911±¬ÁÏÍø students enjoying sunny weather
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Yleispalvelimet uudelleenkäynnistetty 8.7.

Yleispalvelimet kosh.aalto.fi, lyta.aalto.fi sekä kevyen laskennat palvelimet brute.aalto.fi ja force.aalto.fi on uudelleenkäynnistetty 8.7.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.
Neljä henkilöä juhlii Deployable-apurahaa, iso valkoinen teksti ja Aalto Founder School -logot taustalla.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Yliopisto Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: Deployable

Neljä Aalto-yliopiston maisteriopiskelijaa rakensi ohjelmiston, joka opettaa teollisuusrobotteja esimerkkiä näyttämällä. He kouluttivat tekoälymallinsa lainatulla GPU-työasemalla, joka oli käytettävissä vain viikonloppuisin. Matkalla he oppivat, että asiakkaiden löytäminen voi olla vaikeampaa kuin itse teknologian rakentaminen.