Kaupan asiantuntijat tutustuivat MIT:n tutkimus- ja kehittämistoimintaan
MIT (Massachusetts Institute of Technology) on yksi maailman menestyneimpiä yliopistoja, jonka piirissä tuotetaan merkittävää tieteellistä perus- ja soveltavaa tutkimusta. Yliopiston tutkijoille on myönnetty lukuisia tunnustuksia, mm. 19 Nobel-palkintoa vuoden 1956 jälkeen.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Lasse Mitronen ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dosentti Jarmo Suominen järjestivät yhdessä Kaupan liiton tutkimusvaliokunnan kanssa opintomatkan tähän innovatiiviseen ja laajaan yritysyhteistyöhön tukeutuvaan yliopistoon. MIT:n ohella tällä kaupan ylimmän johdon opintomatkalla 2.-10.4.2016 tutustuttiin useisiin uusiin ja mielenkiintoisiin kauppoihin Bostonissa ja New Yorkissa.
– Matka oli erittäin avartava ja tarjosi suomalaisille liikkeenjohtajille hyvin kiinnostavan näkymän maailmaan yhden merkittävimmän yliopiston innovaatioiden tuottamiseen ja tutkimusyhteistyöhön yritysten kanssa. Lisäksi saimme runsaasti uutta tietoa kaupan uusimmista ja mielenkiintoisimmista konsepteista USA:ssa, toteaa matkalle osallistunut toimitusjohtaja Juhani Pekkala Kaupan liitosta.
Matkan aikana kuultiin korkeatasoisia puheenvuoroja liiketoiminnan kehittämismalleista sekä yritys- ja yliopistoyhteistyön tuloksekkaista toimintatavoista ja mahdollisuuksista. Kauppavierailut avasivat puolestaan hyvin esimerkiksi teknologioiden hyödyntämistä ja markkinointiviestinnän korostuvaa roolia myymälöissä sekä välittömän asiakaskohtaamisen merkitystä asiakas- ja myyntityössä.
– MIT ja myös USA:n kaupat ovat hyviä esimerkkejä tutkimustoiminnan ja innovaatioiden hyödyntämisestä liiketoiminnassa sekä kauppakonseptien ennakkoluulottomasta uudistamisesta. Matkan aikana kävi selkeästi esille, kuinka vapaan kilpailun sallimisella ja liiallisen sääntelyn välttämisellä vikkelät yritykset voivat nopeastikin muuttaa kaupan toimintaa yhä asiakaskeskeisemmäksi, painottavat matkaa isännöineet professori Lasse Mitronen ja dosentti Jarmo Suominen.
äپٴᲹ:
Professor of Practice Lasse Mitronen
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
lasse.mitronen@aalto.fi
Adjunct professor Jarmo Suominen
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
jarmo.suominen@aalto.fi
Toimitusjohtaja Juhani Pekkala
Kaupan liitto
juhani.pekkala@kauppa.fi
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi
Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.