911

Uutiset

Käsikirja johdattaa keramiikan maailmaan

Tällä hetkellä on ilmassa huikea kiinnostus käsillä tekemiseen. Keramiikan käsikirja avaa lukijalle saven salat ja johdattaa keramiikan valmistuksen tekniikoihin kaikki keramiikasta ja sen valmistamisesta kiinnostuneet lukijat.
Pöydällä kipsimallin tekovälineitä
Välineitä kipsimuottien tekoon (kuva: Anne Kinnunen)

Keramiikan käsikirja johdattaa lukijan kaikkiin saven kanssa työskentelyyn liittyviin aiheisiin tekstien, kuvien, kuvituksien, animaatioiden ja videoiden avulla. Käsikirja on suunniteltu siten, että sen lukeminen voidaan aloittaa kirjan mistä tahansa osiosta ja edetä selaillen materiaalia. Kattava käsikirja tarjoaa ajantasaista tietoa myös opiskelijan tai ammattilaisen itseopiskeluun: perusteiden lisäksi kirjassa on syventävää ja erikoistunutta tietoa materiaalista.

Keramiikan käsikirja on avoin nettikirja kaikille keramiikasta ja sen valmistamisesta kiinnostuneille. Kirja ei kuitenkaan ole suunnattu pelkästään yliopiston sisäiseen käyttöön, vaan se on haluttu avata kaikille alasta kiinnostuneille, sillä meneillään on huikea into käsillä tekemiseen. Verkkokirjalla halutaan myös tukea ja kannustaa elämän mittaiseen oppimiseen opiskelijoita, opettajia, suunnittelijoita ja taiteilijoita – kaikkia keramiikasta kiinnostuneita, aloittelijoista ammattilaisiin.

 

Priska Falin: AistiMuksia (osa tutkimusta). Kuva: Anne Kinnunen
Priska Falin: AistiMuksia (osa tutkimusta). Kuva: Anne Kinnunen

Jatkuvasti päivittyvän kirjan takana on joukko keramiikan asiantuntijoita

Aalto-yliopiston Muotoilun laitoksella on viime vuosina kehitetty useita verkkomateriaaleja yliopiston opiskelijoiden ja opettajien käyttöön.  Keramiikan käsikirjan kehittämisen ensivaihe aloitettiin jo vuonna 2021 osana Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Aalto Online Learning -hanketta.

Ensivaiheen käsikirjan valmistuttua kirjasta kerättiin palautetta, jonka perusteella kirjan rakennetta ja sisältöä alettiin kehittää edelleen tuntiopettaja Sanna Palmun vetämänä vuonna 2022. ”Työn taustalla on kuitenkin iso joukko keramiikan asiantuntijoita, joita voimme kiittää tämän valtavan työn valmistumisesta”, sanoo lehtori Nathalie Lautenbacher.

Nyt Keramiikan käsikirja on avoin nettisivusto, joka pitää sisällään noin 70 kappaletta ja 200 tekstisivua, joita päivitetään edelleen uuden tiedon myötä. Näin kattavaa suomenkielistä tietopankkia ei aiheesta ole aiemmin ollut verkosta saatavilla.

Henkilö pitää kädessään A4 liuskoja, joissa on kirjan sisältöä
Otteita käsikirjasta. Kuva: Nathalie Lautenbacher

Verkkokirjan tuottamiseen on osallistunut useita Aallon keramiikan asiantuntijoita, joista jokainen on tuonut kirjaan oman käsialansa. Suurtyössä on korvaamattomana asiantuntijana ja faktantarkistajana ollut Airi Hortling, Taideteollisesta korkeakoulusta eläkkeelle jäänyt lehtori, tutkija ja todellinen asiantuntija keraamisen materiaaliopin alalla.

”Suuri kiitos tästä uudesta päivitetystä versiosta, kuuluu Airi Hortlingille. Ilman Airin apua, valtavaa tietomäärää ja asiantuntemusta käsikirjan päivitystä ei olisi voitu tässä laajuudessaan tehdä”, sanoo kirjan päivitetystä versiosta vastannut Sanna Palmu.

Verkkokirjan tekemiseen ovat oman panoksensa antaneet Jaana Brinck, Tomi Pelkonen, Nathalie Lautenbacher, Eeva Jokinen, Priska Falin, Saija Halko, Mimi McPartlan, Aura Latva-Somppi, Karen Visuri, Erin Turkoglu, Camilo Cortes ja Nikolo Kerimov.  Suuret kiitokset avusta ja asiantuntemuksesta kuuluvat myös seuraaville: Antti Huittinen, Aba Luostarinen, Riitta Talonpoika, Päivi Takala ja Jari Vesterinen.

Kirjan työryhmä:
Sanna Palmu
Nathalie Lautenbacher
Tomi Pelkonen

Kantava maa Solid Ground

Keramiikka on taas suosittua, ja vanhat aiheet saavat uusia muotoja uusien tekijöiden käsissä.

Kantava maa – Solid Ground kirjan etukansi

Kantava maa kertoo keramiikan tarinaa

Nathalie Lautenbacherin kokoamassa kirjassa esseet ja nykykeramiikka yhdistyvät valloittavalla tavalla.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.