911

Uutiset

Kansallisen neurokeskuksen toiminta vauhtiin

Uuden valtakunnallisen osaamisverkoston tavoitteena on lisätä yhteistyötä yliopisto-, sairaala- ja yritysmaailmojen välille sekä tehdä suomalaista neurotiedettä kansainvälisesti näkyväksi. Kansallinen neurokeskus on osa valtion terveysalan kasvustrategiaa ja Yksilöllistetty lääketiede -hanketta.
Brain

Kansallinen neurokeskus on neurotieteen tutkimuksen yhteistyöverkosto, jossa on mukana seitsemän yliopistoa ja viisi sairaanhoitopiiriä. Yhteistoimintaa koordinoiva yksikkö on nyt perustettu Itä-Suomen yliopiston yhteyteen.

”Kansallisen Neurokeskuksen perustaminen on hieno osoitus siitä, että suomalaisilla neuroalan osaajilla on aito halu ja taito verkostoitua ja toimia yhteisten päämäärien saavuttamiseksi”, toteaa Itä-Suomen yliopiston Terveystieteiden tiedekunnan dekaani Jussi Pihlajamäki.

Nyt perustetun osaamisverkoston valmistelutyö on aloitettu vuonna 2017 osana terveysalan kasvustrategian toimeenpanoa. Kansallisen neurokeskuksen keskeinen rooli neuroalan yhteistyön edistäjänä on huomioitu myös päivitetyssä terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategiassa, jonka tiekartta vuosille 2020-2023 julkaistiin joulukuussa 2020 kolmen ministeriön ja ministereiden allekirjoituksin.

”Verkosto tuo neuroalan tutkimuksen tiiviimmin osaksi käytännön potilastyötä. Pitkän aikavälin vaikuttavuus näkyy edistyksenä sairauksien yhä täsmentyvässä diagnostiikassa, parempina hoitoina ja ennaltaehkäisyssä”, sanoo johtaja Tuula Helander sosiaali- ja terveysministeriöstä.

۳ٱ𾱲ٲöllä kohti innovaatioita ja parempaa aivoterveyttä

Osaamisverkoston tarkoitus on vähentää aivosairauksien aiheuttamia kustannuksia ja edistää väestön aivoterveyttä. Tavoitteisiin pyritään tiivistämällä tutkimusyhteistyötä sekä tehostamalla monialaisesta yhteistyöstä syntyneiden neuroalan innovaatioiden kaupallistamista.

”Aivosairauksien ja mielenterveyshäiriöiden yhteiskunnallinen kustannustaakka on valtava, arviolta jopa 11 miljardia euroa vuodessa.  Myös väestön ikääntyminen lisää sairauksien ilmaantuvuutta, joten tarve uusille ennaltaehkäisy- ja hoitomuodoille on ilmeinen. Suomalainen neuroalojen tutkimus on korkealaatuista, joten meillä on kaikki mahdollisuudet käänteentekeviin ratkaisuihin”, toteaa Kansallisen neurokeskuksen perustamisvaiheen johtaja Mikael von und zu Fraunberg

Kansallisen neurokeskuksen valmistelu- ja perustamisvaiheessa on aloitettu neuroalan alueellisten ekosysteemien kartoitus keräämällä tietoa kaikista neuroalan toimijoista Suomessa. Toiminnan tavoitteena on edistää synergisten rajapintojen löytymistä sekä alueellisella että kansallisella tasolla ja työtä jatketaan perustamisen jälkeen.

Kansallisen neurokeskuksen perustamissopimuksen allekirjoittivat Itä-Suomen yliopisto, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Oulun yliopisto, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Tampereen yliopisto, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Turun yliopisto, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Jyväskylän yliopisto, Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri.

äپٴᲹ:

Itä-Suomen yliopiston Terveystieteiden tiedekunnan dekaani Jussi Pihlajamäki, p. 050 344 0187, jussi.pihlajamaki@uef.fi

Kansallisen neurokeskuksen perustamisvaiheen johtaja Mikael von und zu Fraunberg, p. 050 433 5008, mikael.fraunberg@uef.fi

Kansallisen neurokeskuksen perustamisvaiheen ohjausryhmän puheenjohtaja professori Reetta Kälviäinen, p. 040 583 9249 reetta.kalviainen@uef.fi

Aalto-yliopiston professori Risto Ilmoniemi, p. 050 556 2964, risto.ilmoniemi@aalto.fi

Alueelliset yhteystiedot:

Kommentit Kansallisen neurokeskuksen merkityksestä alueellisesti sekä alueellisen toiminnan käynnistymisestä:

Helsinki: professori Jari Koistinaho, Helsingin yliopisto, p.050 3789207, jari.koistinaho@helsinki.fi  

Turku: Hasse Karlsson, Turun yliopisto, p. 0503217827, hasse.karlsson@utu.fi

Tampere: Jukka Peltola, Tampereen yliopisto, p. 0505099108, jukka.peltola@tuni.fi

Jyväskylä: Paavo Leppänen, Jyväskylän yliopisto, p. 0503884747, paavo.ht.leppanen@jyu.fi

Kuopio: Mikko Hiltunen, Itä-Suomen yliopisto, p. 0403552014, mikko.hiltunen@uef.fi

Oulu: Anne Remes, Oulun yliopisto p. 0505330090, anne.remes@oulu.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.