Kansainvälisyys edelleen Aallon vahvuus Times Higher Educationin ranking-listalla
Aalto-yliopiston sijoitus Times Higher Educationin tämän vuoden yliopistovertailussa pysyi välillä 201–250 maailmassa. Aalto oli viime vuosien tapaan vahvimmillaan kansainvälisyyden osa-alueella, joka mittaa kansainvälisten opiskelijoiden, henkilöstön ja yhteisjulkaisujen määrää.
World University Ranking -yleisvertailu mittaa yliopistojen menestystä 13 eri mittarilla kansainvälisyyden, tutkimuksen, viittausten, opetuksen ja yrityksiltä saatavan tutkimusrahoituksen alueilla.
Tänä vuonna vertailussa oli mukana yli 1 600 yliopistoa lähes sadasta eri maasta. Listan ykkössijaa piti hallussaan jo kuudetta vuotta peräkkäin brittiläinen Oxfordin yliopisto.
THE julkaisee myös nuorten yliopistojen ranking-listaa. Kesäkuun listauksessa Aalto-yliopisto sijoittui 28:nneksi maailman alle 50-vuotiaista yliopistoista.
Tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen erikoistuneelle Aallolle merkittävämpiä ovat yleisvertailujen sijaan ala- tai aihekohtaiset rankingit, joita myös THE julkaisee myöhemmin tänä vuonna.
Lue lisää:
Aalto 28. maailmassa Times Higher Educationin nuorten yliopistojen listalla
Rankingit
Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 9. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja...
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Matti Lehden nimikkorahaston apurahat vuodelle 2026 on myönnetty
Matti Lehden rahastosta myönnetään apurahoja digitaalisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.