911

Uutiset

Kandidaattiohjelmiin yli 12 000 hakijaa kevään toisessa yhteishaussa

Kiinnostus Aalto-yliopiston suomen- ja ruotsinkielisiä kandidaattiohjelmia kohtaan pysyi vahvana.
Kaksi opiskelijaa.

Korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa Aalto-yliopistoon hakeneiden määrä pysyi edellisvuosien tavoin korkeana. Tänä vuonna hakijoita oli yhteensä 12 074, joista ensisijaisia hakijoita oli 7 903. 

”On hienoa nähdä, kuinka suurta kiinnostus kandidaattikoulutuksiamme kohtaan on. Esimerkiksi tekniikan alan uusista ohjelmista teknillinen psykologia sekä energia- ja konetekniikka houkuttelivat ilahduttavan paljon hakijoita. Kiitämme kaikkia Aaltoon hakeneita ja toivotamme menestystä kevääseen ja valintakokeisiin”, toteaa Aalto-yliopiston vararehtori Petri Suomala. &Բ;

Kevään toisessa yhteishaussa kauppatieteiden kandidaattiohjelmaan oli 5 442 hakijaa, joista ensisijaisia oli 3 212. 

Tekniikan alan 16 hakukohteeseen saatiin yhteensä 11 422 hakemusta. Alalle oli 5 691 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 3 557. Määrät sisältävät myös avoimen yliopiston väylän kautta hakeneet. Tekniikan alalla suosituin hakukohde oli tietotekniikka, johon oli kaiken kaikkiaan 1 161 hakijaa. Kiinnostusta herättivät myös tekniikan alan uudet kandidaattiohjelmat, joista eniten hakemuksia saivat energia- ja konetekniikka (1 022) ja teknillinen psykologia (737). 

Taiteiden alan 14 hakukohteeseen oli 1 652 hakijaa ja ensisijaisia hakijoita yhteensä 1 315. Hakijoiden määrä kasvoi eniten elokuva- ja tv-tuotannon hakukohteessa (37 prosenttia), jossa ensisijaisten hakijoiden osuus oli 88 prosenttia. 

Artikkelissa raportoidut luvut perustuvat heti hakuajan päättymisen jälkeen Opintopolusta saatuihin lukuihin, joten ne voivat muuttua raporttien päivittämisen ja hakemusten käsittelyn myötä. Korkeakoulujen kevään toisen yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 8.7.2022. 

Elämänlaajuisen oppimisen valikoima mahdollistaa opiskelun ilman tutkinto-opintoja 

Aalto-yliopistossa on mahdollista suorittaa opintoja myös ilman tutkintokoulutukseen hakemista. Kuka tahansa voi hyödyntää Aallon elämänlaajuisen oppimisen opintotarjontaa, joka tarjoaa oppimissisältöä kaikille perheen junioreista aina työelämässä oleviin. Elämänlaajuisen oppimisen valikoima sisältää yksittäisiä kursseja, kurssikokonaisuuksia, liikkeenjohdon kehittämispalveluita sekä täydennyskoulutusta tekniikan, talouden ja taiteen aloilta. 

Osa opinnoista on omaan tahtiin suoritettavia verkkokursseja, jotka sopivat kenelle tahansa ikään tai aiempaan opiskelutaustaan katsomatta. Nuorille ja tutkinto-opintoja harkitseville ne toimivat hyvinä kurkistuskursseina yliopisto-opintoihin ja työelämässä oleville opinnot tarjoavat taitoja, joita tarvitaan alati muuttuvassa työelämässä. 

Poimintoja Aalto-yliopiston kaikille avoimesta, maksuttomasta verkkokurssitarjonnasta: 

  • FITech 101:
  • FITech 101:
  •   
  •   
  • (englanniksi)  

Lue lisää:

Aalto-yliopiston avoin yliopisto Avoin yliopisto lukiolaiselle

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
Aalto logo
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston syksyn 2026 kurssit on nyt julkaistu

Syksyn kurssien ilmoittautuminen alkaa aikaisintaan elokuussa.
Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta 911 -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.