911

Uutiset

Käenpesä-workshopissa liiketoimijat suunnittelivat Otaniemen uutta kauppakeskusta

Käenpesä -workshop toi liiketoimintojen edustajat suunnittelemaan Otaniemen metroaseman yhteyteen tulevaa kauppakeskusta liiketoimintalähtöisesti

Perjantaina 13. maaliskuuta 2015 pidettiin Otaniemessä Käenpesä-workshop. Tässä Käenpesässä suunniteltiin liiketoimintalähtöisesti Otaniemen metroaseman yhteyteen tulevaa kauppakeskusta monitoimijakokonaisuutena. Muutaman kuukauden kuluttua toteutetaan Käenpesä, jossa suunnitellaan liiketoimintalähtöisesti Ruskeasuolle monipuolista terveyden ja hyvinvoinnin palvelujen keskusta.

Liiketoiminta-lähtöisyys korostui 13.3.2015 pidetyssä Käenpesässä siten, että osallistujat edustavat laajaa kirjoa eri kaupanaloja ja palveluita - jokainen toi pöytään omaa kokemustaan ja näkemystään ihanteellisen toimijakokonaisuuden luomiseen. Yrityksistä ja organisaatioista edustettuina olivat Ruokakesko Oy, Fiskars Home Oy Ab, Suomen Apteekkariliitto, Alko Oy, Picnic Finland Oy, SRV Yhtiöt Oy, Ruohonjuuri Oy, Fira Oy, Espoon kaupunki, HOK-Elanto, Fazer Food Services Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, UFF ry, Posti Oy, Kino Sheryl Oy, Kipsari Oy, Lindex Oy ja Seppälä Oy, ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy.

Käenpesä-workshopin keskeisinä lähtökohtina ja periaatteina toimivat:

1) liiketoimintalähtöisyys
2) vapaus, ja
3) riippumattomuus.

1) Liiketoimintalähtöisyys tarkoittaa sitä, että Käenpesään osallistuu liiketoiminta-operaattoreita, joilla on käytännön operointikokemusta suunniteltavan kaltaisista kokonaisuuksista.

2) Vapaus tarkoittaa sitä, että suunnittelua eivät rajoita esim. kaavoittajan tai mahdollisen kiinteistön omistajan ajatukset tai ratkaisut, vaan liiketoiminnoille annetaan vapaus suunnitella kokonaisuus liiketoimintalähtöisesti, ilman rajoituksia.

3) Riippumattomuus tarkoittaa sitä, että Käenpesään saapuvat liiketoimintojen edustajat eivät toimi omien yritystensä edunvalvojina, eivätkä suunnittele kokonaisuutta itselleen.  Omaa yritystä ei siis tarvitse sijoittaa ehdotettuihin toimijakokonaisuuksiin, vaan workshopissa synnytetystä business-kokonaisuudesta tehdään ’kollektiivisesti’ ja yleisesti hyvä, altruistisessa hengessä.

Näihin periaatteisiin liittyen 13.3.2015 pidetyssä workshopissa käytettiin sanaa ”kauppakeskus” paremman termin puuttuessa, mutta käytännössä workshopissa suunniteltiin Otaniemen metroaseman yhteyteen tulevaa ”oliota”, vastasipa sen toiminnallinen sisältö perinteistä käsitystä kauppakeskuksesta tai ei. Käenpesä-workshopin vaiheet ovat: toimijadomino, nukkekoti, etukortti ja speakers’ corner.

Käenpesän tekijät ja tulevaisuus

Käenpesän toteutti Aallon Tuotantotalouden laitoksen Business in Built Environment (BBE) -projekti, joka on osa RYM SHOKin EUE-ohjelmaa. Käenpesää 13.3.2015 fasilitoimassa ja dokumentoimassa olivat professori Karlos Artto, tutkijatohtori Tuomas Ahola, apulaisprofessori Antti Peltokorpi, tutkijatohtorikoulutettava Riikka Kyrö, tohtorikoulutettava Katariina Silander, diplomityöntekijä Otso Roine, opinnäytetyöntekijä Kristiina Sandqvist sekä maisteriopiskelija Mari Sollman.

Maaliskuussa pidetyn Otaniemen workshopin järjestämisessä yhteistyökumppanina/sponsorina toimi Aalto-yliopistokiinteistöt Oy. Muutaman kuukauden kuluttua pidettävän Ruskeasuon monipuolisen terveyden ja hyvinvoinnin palvelujen keskuksen suunnitteluun liittyvän Käenpesä-workshopin yhteistyökumppanina/sponsorina toimii Invalidisäätiö Orton. Sekä Aalto-yliopistokiinteistöt että Invalidisäätiö Orton osallistuvat Tuotantotalouden laitoksen BBE-projektiin ja RYM-SHOKin EUE-ohjelmaan.

Lisätietoja: Kristiina Sandqvist, sähköposti: marja.sandqvist@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026