911

Uutiset

Kaavakeskustelu ABE:ssa

Aalto Built Environment Lab (ABE) järjesti keskustelutilaisuuden kaavoituksesta ja kaupunkikehittämisestä.
Kaavakeskustelua ABE:ssa. Kuva: Maria Viitanen.

Keskiviikkona 25.3.2015 Urban Millin ABE-tilassa järjestetty tilaisuus kokosi rakennetun ympäristön ammattilaisia yrityksistä, kaupungeilta, etujärjestöistä ja yliopistoista. Osallistujat esittivät näkemyksiään kaavoitusjärjestelmän kehittämistarpeista, lainsäädännön ajanmukaisuudesta, uusista työkaluista ja työskentelytavoista. Keskustelu oli vilkasta ja jatkotoimenpiteitä suunnitellaan.

Tilaisuudessa oli valmisteltuja puheenvuoroja ja vapaata keskustelua. Tilaisuudessa esiteltiin muun muassa ympäri Suomen erilaisia tapauksia, joissa alueita oli suunniteltu yhteistyössä asukkaiden, rakennusliikkeiden ja kaupunkien kesken kaavasta lähtien.

Aallon maankäyttötieteiden laitoksen yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmästä (YTK) tilaisuudessa esiteltiin PEKA-hankkeen (Rule-based urban planning and agent-based modelling) tuloksia. PEKA-hankkeessa on tutkittu mahdollisuuksia kehittää kaavoitusjärjestelmää joustavammaksi sääntöpohjaisuuden avulla.

Tilaisuudessa keskusteltiin myös maankäytön suunnittelun tuloksen laadun varmistamisesta ja suunnittelun käytöstä strategisen ohjauksen välineenä. Tähän kaivattiin parempia käytäntöjä kunnille.

Lisätietoja: Aija Staffans, YTK, .

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.