911

Uutiset

Jaakko Viertiö voitti Urbaani puuvaja -suunnittelukilpailun

Aallon opiskelijoille suunnatussa kilpailussa etsittiin uusia ratkaisuja puunsäilyttämiseksi pienillä kaupunkitonteilla.

Tuomaristo kiinnitti suunnittelukilpailun ehdotuksissa erityistä huomiota siihen, kuinka hyvin puuvaja suojaa sateelta ja miten hyvin ilma kiertää vajassa. Tuomaristo jakoi kaksi palkintoa. Ensimmäisen palkinnon sai Jaakko Viertiö ehdotuksellaan "The urban woodshed 2016”.

- Voittajatyössä on huomioitu erityisen hyvin tuulettuvuus, ja vaja suojaa klapeja hyvin sateelta. Tuomaristo arvosti erityisesti vajan mielenkiintoista, kaksoisjulkisivun muodostavaa rimarakennetta ja modulaarisuutta, joka mahdollistaa vajan muunneltavuuden. Moduuleja voidaan liittää toisiinsa useita peräkkäin tarpeen ja pihan koon mukaan, jolloin vajaa voidaan käyttää monenlaiseen säilytykseen. Vaja sopii pienelle tontille, mikä on tärkeää juuri kaupunkiympäristössä, kertoo Urbaani puuvaja -suunnittelukilpailun tuomariston puheenjohtaja Matti Kuittinen.

Tuomaristo piti myös vajan ulkonäöstä, johon rimoitus tuo uuden twistin ja koki sen sopivan yhteen monenlaisten rakennusten kanssa. Lisäksi tuomaristoa viehätti ajatus, että vajan voi maisemoida puutarhaan sopivaksi köynnöskasvien avulla. Vajan rakenteessa hyödynnettiin myös kuormalavaa.

Toinen palkinto myönnettiin latvialaiselle Kristaps Sveisbergsille ehdotuksesta ”AIMA”, jossa tuomaristo näki paljon potentiaalia. Sen erikoisuutena oli viherkatto. Suunnitelmassa oli mukana innovatiivisia materiaaleja kuten japanilaistyyppinen hiilletty puu, joka tuo vajalle sen persoonallisen ulkonäön.

Tuomaristoon kuuluivat tutkimuspäällikkö ja tuomariston puheenjohtaja Matti Kuittinen Aalto-yliopistosta, arkkitehti Elias Rainio Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta, Kari Aurimaa Vantaan Omakotiyhdistysten Keskusjärjestöstä, Henri Lappalainen Halkotupa Oy:stä, tutkimuspäällikkö Minna Kuusela Työtehoseurasta sekä ilmansuojeluasiantuntija Maria Myllynen Helsingin seudun ympäristöpalveluista. Suunnittelukilpailu on osa Urbaani puuvaja -hanketta, jossa kehitetään uudenlaisia polttopuun kuivumista edistäviä varastointi- ja palveluratkaisuja kaupunkien pientaloalueille. Hankkeen toteuttavat TTS Työtehoseura, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ja Aalto-yliopisto.

äپٴᲹ:

Tutkimuspäällikkö, Urbaani puuvaja suunnittelukilpailun tuomariston puheenjohtaja
Matti Kuittinen
Aalto-yliopisto,
puh. 050 594 7990
matti.kuittinen@aalto.fi

Vinkkejä puunsäilyttämiseen:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.