Itseohjautuvat robottibussit Otaniemeen
Aalto-yliopisto on mukana tutkimushankkeessa, jossa on tavoitteena selvittää, miten autonomisia pikkubusseja voidaan käyttää osana joukkoliikenteen palveluketjua. Esimerkiksi ensi vuonna avattavaa metroa voitaisiin myöhemmin täydentää autonomisten bussien ns. last mile -palvelulla.
Autonomiset bussit ovat keskeinen osa liikenteen digitalisaatiota ja tärkeä askel kohti liikenne palveluna -toimintamallia (MaaS – Mobility as a Service). Aalto-yliopiston osalta tavoitteena on ainakin mm. havaintojen, mittausten, mallinnuksen ja simuloinnin avulla tutkia, miten autonomiset ajoneuvot vaikuttavat muuhun liikenteeseen ja muihin tielläliikkujiin.
Lisäksi tutkimushankkeessa kerätään myös tietoa siitä, miten eri käyttäjät vastaanottavat uuden palvelun ja teknologian. Lisäksi hanke toimii kokeilualustana erilaisille liikenteen automaatioon liittyville innovaatioille kuten esim. mittausjärjestelmille, uusille digitaalisille palveluille ja uudenlaisille pysäkkiratkaisuille.
Projekti kestää toukokuuhun 2018, jonka aikana robottibusseja testataan kolmella testialueella: Helsingin Hernesaaressa, Espoon Otaniemessä ja Tampereen Hervannassa. Alustavan suunnitelman mukaan ajoneuvot saapuvat syyskuussa ensimmäisen kerran Otaniemeen, josta ne siirtyvät vielä samana syksynä Tampereelle.
SOHJOA-projekti on osa 6Aika-kaupunkien Euroopan aluekehitysrahaston tukemaa hankekokonaisuutta. Metropolian hankekumppaneina ovat Aalto-yliopisto, Forum Virium Helsinki, Maanmittauslaitos sekä Tampereen teknillinen yliopisto.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Yhteyshenkilö Aalto-yliopistossa: TkT Iisakki Kosonen, iisakki.kosonen@aalto.fi, 050-5250457
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi
Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.