Ikä asiantuntijatyön voimavarana
Yli 45-vuotiaat suomalaiset asiantuntijat ovat kyselytutkimuksen mukaan innostuneempia ja uutterampia työssään kuin nuoremmat kollegansa. Heidän kokonaistyöaikansa on selvästi nuorempia pidempi ja he myös tekevät enemmän ilta- ja viikonlopputyötä.
Silti nuoremmat työntekijät uupuvat työssä herkemmin kuin yli 45-vuotiaat riippumatta siitä, onko heillä alle kouluikäisiä lapsia vai ei. Sen sijaan ikääntyvien innovointikyky, työmotivaatio ja hyvinvointi säilyvät korkeina työmäärästä huolimatta.
Kokeneemmat työntekijät ovat tutkimuksen mukaan taitavampia johtamaan omaa työaikaansa ja he osaavat joustavasti yhdistää työn ja muun elämän.
Aalto-yliopiston Tuotantotalouden laitoksen toteuttamaan tutkimukseen vastasi 1661 ylempää toimihenkiloä kuudesta akavalaisesta ammattiliitosta.Tutkimus on Tekesin rahoittama.
'Global Time' – Hyvinvointi ja innovatiivisuus globaalissa - projektissa tutkitaan kuinka aikaerojen asettamat vaatimukset (mm. synkronisen työajan vaatimat ylityöt) vaikuttavat hyvinvointiin ja innovatiivisuuteen globaalisti hajautuneessa tiimityössä.
Lisätietoja antaa Global Time -projektipäällikkö Niina Nurmi, niina.nurmi@aalto.fi
Kuvassa Stanfordin yliopistossa parhaillaan vieraileva tutkijatohtori, Global Time -hankkeen projektipäällikkö Niina Nurmi.
Lue lisää uutisia
Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026
Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman
Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.