Hoi laari! - muotoilua maaseudun pienyrityksille
Aalto-yliopiston kampuksella järjestettiin 21.2. torstaina Hoi laari! Maakunnissa Muotoillaan -seminaari, joka toi ainutlaatuisella tavalla yhteen muotoilun kandidaattiopiskelijat ja maaseudun pienyritykset. Seminaarissa opiskelijat esittelivät pienyrityksille suunnittelemiaan uusia tuotteita ja palveluja.
Seminaari oli professori Eero Miettisen viime vuonna lanseeraaman Miten Muotoilemme Toisillemme -kurssin huipentuma, ja mukana yhteistyössä oli tänä vuonna peräti 13 yrittäjää Pirkanmaalta ja Kymenlaaksosta. Kurssilla opiskelijat pääsivät tutustumaan käyttäjäkeskeisen muotoilun haasteisiin esimerkiksi lavatansseissa, leipomossa, meijerillä ja karjatilalla.
Mukana oli yrityksiä aina ruoan alkutuottajista ja elintarvikejalostajista majoitus- ja virkistyspalveluiden tarjoajiin. Yritykset tavoitettiin valtakunnallisen maatalousalan neuvonta- ja kehittämisorganisaatio ProAgrian ja Ahlmanin säätiön kautta. Yritysten edustajat olivat positiivisesti yllättyneitä opiskelijoiden esittelemistä tuloksista.
"Moni yrittäjä oli ajanut aamuvarhain kolme tuntia osallistuakseen tapahtumaan. He eivät joutuneet pettymään, sillä päivän aikana nähtiin tuloksia, jotka olivat ammattilaisten tasolla", kertoo kurssivastaava Heidi Paavilainen. "Opiskelijoiden paneutuminen asiaansa ansaitsee kyllä kehut."
Kurssiprojektin kautta haluttiin myös kannustaa yritysten edustajia ja opiskelijoita verkostoitumiseen ja avoimeen ideointiin. Seminaaripäivän lounas toteutettiinkin nyyttikestipöytänä, jolle kaikki osallistuvat yritykset toivat omia tuotteitaan esille. Näin päästiin maistelemaan tuotteita, jotka eivät olleet osallistujille ennestään tuttuja.
Yritysten edustajat kuvailivat tapahtumaa todella mielenkiintoiseksi ja lämminhenkiseksi. "Koimme olevamme odotettuja vieraita ja oli antoisaa kuulla myös muista yrityksistä tehdyt työt", osallistujien palautteessa todetaan.
Aalto-yliopiston tavoitteena on, että rikas yhteistyö jatkuu: projekti järjestetään taas vuoden kuluttua.
äپٴᲹ:
Kurssiassistentti Elina Kuusisto-Korczak
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
puh 050 411 1857, elina.kuusisto-korczak@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan
Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.