911

Uutiset

Ensimmäinen Aalto Thesis Fair toi yhteen 13 yritystä ja yli 200 kansainvälistä opiskelijaa

Ensimmäistä kertaa järjestetyn tapahtuman tarkoitus oli löytää diplomi- ja opinnäytetyöpaikkoja kansainvälisille opiskelijoille ja avata ovia suomalaisille työmarkkinoille.
People networking at a career event inside a lobby area.
Opiskelijat ja yritysedustajat tapaamassa toisiaan Thesis Fair -tapahtumassa. Kuva: 911 / Mikko Raskinen

Thesis Fair järjestettiin Aalto-yliopistolla ensimmäistä kertaa 31.10.2023. Tapahtuman tavoite oli antaa Aalto-yliopiston kansainvälisille maisteriopiskelijoille mahdollisuus tutustua suomalaisiin työnantajiin ja löytää opinnäytetyöpaikka. Yritykselle tehty opinnäytetyö parantaa kansainvälisen opiskelijan kiinnittymistä suomalaisille työmarkkinoille ja korreloi vahvasti sen kanssa, kuinka todennäköisesti opiskelija jää Suomeen valmistumisen jälkeen.

Thesis Fair toi yhteen 13 yritystä tai työnantajaorganisaatiota ja yli 200 kansainvälistä opiskelijaa. Tapahtuman alussa yrityksille esiteltiin Aalto-yliopiston opinnäytetyöprosessia tukevia käytäntöjä, ja opiskelijoille suomalaisen työelämän tarpeita ja tulevaisuudennäkymiä. Opiskelijoiden tilaisuudesta vastasivat Tekniikan akateemiset TEK sekä Suomen Ekonomit.

Palaute tapahtumasta positiivista – lisää yrityksiä kaivattiin kuitenkin mukaan

Tapahtuman tärkein osuus eli verkostoituminen starttasi vauhdikkaasti, kun aktiiviset ja innokkaat opiskelijat kiersivät yritysten ständeillä lähes 3 tunnin ajan. Opiskelijoilta saatu palaute tapahtumasta oli pääosin positiivista, mutta moni toivoi mukaan enemmän yrityksiä kaikilta Aalto-yliopiston aloilta.  ”Olisi parempi, jos yrityksillä olisi opinnäytetyöaiheet valmiina etukäteen, jotta opiskelijat voisivat löytää itseään kiinnostavat paikat”, mainitsi erä opiskelija palautteessaan.

Vastuu opinnäytetyöaiheen keksimisestä on ristiriitainen, sillä moni yritys taas kertoi olevansa valmis palkkaamaan opinnäytetyöntekijän, jos aloite tulee opiskelijalta ja ehdotettu aihe on sopiva. Valmiitakin opinnäytetyöpaikkoja tulee kyllä avoimeen hakuun, mutta niitä ei välttämättä ole pitkin vuotta eikä juuri silloin kun opiskelijat niitä etsivät. Tulevaisuudessa onkin tärkeää miettiä, miten opinnäytetyöpaikkojen kysyntä ja tarjonta saataisiin ajallisesti parhaiten sovitettua yhteen. 

Tapahtumaan osallistuneet yritykset kokivat tapahtuman kuitenkin onnistuneeksi, ja kiittelivät tiivistä tapahtumakonseptia ja hyvää ilmapiiriä. 

”Thesis Fair oli mahtava tapa tutustua Aallon opiskelijoihin ja tavata potentiaalisia työntekijöitä. Tapahtuma oli myös sopivan mittainen, sillä se ei vaatinut koko päivän osallistumista ja ehdin silti tapaamaan tosi monta opiskelijaa”, kertoi Visual Components Oy:n rekrytointiasiantuntija Elena Bazhenova.

University students at a networking event in a lobby.
Thesis Fair järjestettiin Maarintie 8:n aulassa, joka täyttyi opiskelijoista ja yritysten edustajista. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Kansainväliset opiskelijat tarvitsevat tukea myös jatkossa

Ensimmäisestä Thesis Fairista kerätyn palautteen ja kokemusten perusteella tapahtumakonseptia arvioidaan ja kehitetään tarpeen mukaan. On selvää, että kansainväliset opiskelijat tarvitsevat tukea diplomi- ja opinnäytetyöpaikkojen löytämiseksi myös tulevaisuudessa. 

”Thesis Fair on konkreettinen tapa auttaa kansainvälisiä opiskelijoitamme, joilla on hyvin rajallinen aika luoda merkityksellisiä työelämäkontakteja ennen opinnäytetyön aloittamista. Tapahtumakonsepti sai positiivista palautetta myös työnantajilta, ja moni yritys, joka ei nyt päässyt osallistumaan, ilmaisi kiinnostuksensa olla mukana jos tapahtuma järjestetään uudelleen ensi vuonna”, kertoo Talent Boost -asiantuntija Niina Malkamäki joka oli suunnittelemassa ja järjestämässä Thesis Fairia.

Thesis Fairiin ilmoittautui 13 työnantajaa. Mukana oli sekä isoja yrityksiä, pk-yrityksiä että tutkimuslaitoksia. Thesis Fairiin ilmoittautuneet työnantajat olivat Aiedus, Anora Group, Espoon kaupunki, Kimmy Photonics, Konecranes, Maanmittauslaitos, Metso, Nelinor, Nokia, Repolar Pharmaceuticals, Visual Components, VTT ja Wärtsilä.

Haluatko tavoittaa Aalto-yliopiston kansainvälisiä opiskelijoita?

Thesis Fair -tapahtuman järjesti Career Design Lab, joka tuo yhteen Aalto-yliopiston opiskelijat, alumnit ja heistä kiinnostuneet työnantajat. Aallossa opiskelee yli 3000 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa, joista suurin osa on valmis jäämään Suomeen myös valmistuttuaan. Jos haluat työnantajana tavoittaa nämä korkeakoulutetut osaajat ennen kuin he muuttavat maasta pois, tutustu Career Design Labin työnantajapalveluihin tai ole yhteydessä kuullaksesi lisää kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoinnista.

Niina Malkamäki

Niina Malkamäki

Senior Specialist, International Student Recruitment
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.